Toimittajayhdistykset ehdottavat julkisuuslain muuttamista

Oikeustoimittajat, Kaupunkitoimittajat, Politiikan toimittajat, Taloustoimittajat, Terveystoimittajat ja Tutkivan journalismin yhdistys ehdottavat julkisuuslain muuttamista niin, että se koskisi jatkossa myös julkisen vallan määräysvallassa olevia yrityksiä. Yhdistykset toimittivat ehdotuksensa julkisuuslain muuttamisesta oikeusministeriölle keskiviikkona.

Yhdistykset toteavat, että julkisia toimintoja yhtiöitetään lisääntyvällä tahdilla. Kehityksen myötä vallankäyttö ja julkkisten varojen käyttö siirtyvät yleisön kontrollin ulottumattomiin. Esimerkkinä kehityksestä on Länsimetro-hanke, johon liittyvistä huomattavista epäselvyyksistä on mahdotonta saada tietoa julkisuuslaissa olevan puutteen takia.

Yhdistysten ehdotuksen näet täältä (pdf).

Lumilapio-palkinto Turun Sanomien Rebekka Härköselle

 

Tutkivan journalismin yhdistys on myöntänyt vuoden 2016 Lumilapio-palkinnon Turun Sanomien Rebekka Härköselle Kupittaan sairaalan suljetun osaston väärinkäytökset paljastaneesta juttusarjasta.

Yhdistys katsoo, että uutisoinnin ansiot ovat perusteellisessa tutkimustyössä. Härkönen onnistui saamaan hankalasta ja arkaluontoisesta tapahtumavyyhdistä pitävän näytön. Kävi ilmi, että vanhuspsykiatrian osaston potilaiden kaltoinkohtelu oli tapahtunut sairaalan johdon suojeluksessa. Juttu johti kaupungin sisäiseen tarkastukseen sekä poliisitutkintaan.

”Jutulla on suuri yhteiskunnallinen merkitys, se paljasti vuosikausia piilotellut ja vaietut epäkohdat. Ilman Härkösen sinnikästä tutkimustyötä potilaiden ylilääkitys, nöyryytys ja fyysinen pahoinpitely saattaisivat jatkua sairaalassa edelleen”, Tutkivan journalismin yhdistyksen puheenjohtaja Tiina Lundell sanoo.

Palkintoraati päätti tänä vuonna myöntää uuden palkinnon, Journalismin johtotähti –palkinnon Yleisradion Minna Knus-Galánille ja Kjell Lindroosille Panaman paperit –paljastuksista.

MOT-ohjelman toimittaja Minna Knus-Galán ja Spotlight-ohjelman Kjell Lindroos osallistuivat journalistiseen yhteistyöhön, jossa liki 400 toimittajaa noin 80 maasta tutki yhdessä maailmanhistorian suurinta tietovuotoa. Työ edellytti uusien tutkimustapojen, metodien sekä datajournalististen työkalujen opettelua.

”Knus-Galánin ja Lindroosin tinkimätön asenne ja verkostoituminen muiden toimittajien kanssa toimivat hyvänä esimerkkinä koko ammattikunnalle. Yhteistyössä on tulevaisuus”, Lundell sanoo.

Yhdistys on myöntänyt Jääraappa-palkinnon Avoin ministeriö ry:lle tunnustuksena avoimuuden edistämisestä yhteiskunnassa. Se auttaa kansalaisaloitteiden laatimisessa.  

Avoin ministeriö ry sai joulukuussa korkeimmalta hallinto-oikeudelta päätöksen, jonka mukaan tiedot eduskunnan vierailijoista ovat julkisia. Yhdistyksen tavoitteena on julkaista tiedot avoimena datana. Tämä mahdollistaisi epävirallisen, suuntaa antavan lobbarirekisterin perustamisen.

”Tiedon avoimuuden puolesta on taisteltava jatkuvasti. Sen osoittavat hallintorekisteritempoilu sekä sote-yhtiöitä koskeva aukko julkisuuslaissa, Lundell sanoo.

Toimittajien kokemat painostus- ja vaikuttamisyritykset ovat parin viime vuoden aikana lisääntyneet. Suomi on pudonnut lehdistönvapaudessa kärkisijalta kolmanneksi.

”Journalistista riippumattomuutta on totuttu pitämään itsestäänselvyytenä. Viimeaikaisten tapahtumien valossa näin ei Suomessakaan ole. Kansalaisilla on oikeus saada tietoa asioista, jotka voivat olla kiusallisia vallanpitäjille. Se edellyttää sitä, että toimittajilla on aikaa ja mahdollisuuksia perusteelliseen journalismin tekemiseen”, Tiina Lundell sanoo.

Outi Salovaara, vuoden 2009 Lumilapio-voittaja

Sai Lumilapion Etelä-Saimaa-lehden jutusta, joka paljasti Lappeenrannan kaupungin sijoittaneen vaivihkaa miljoona euroa verorahoja omistamalleen lentokenttäyhtiölle Fly Lappeenrannalle.

Mitä kuuluu, Outi Salovaara?

– Kotitoimistollani väännän juttua venäläiskiinteistöistä Suomen Kuvalehteen. Irtisanouduin syyskuussa Etelä-Saimaasta yli 20 työvuoden jälkeen. Kirjoitan nyt freenä muun muassa Seuraan, Kuvalehteen, Ilta-Sanomiin, Talouselämään, Suomi-Venäjä-seuran lehteen ja voitko kuvitella: pidän Fysioterapia-lehdessä palstaa, jolle haastattelen asiantuntijoita.

Miksi lähdit Etelä-Saimaasta?

– Se oli maailman paras työpaikka ensimmäiset parikymmentä vuotta, mutta ilmapiirissä tapahtui suuri muutos. Johdon tuki työlle katosi, ja etenkin tutkivien ja kriittisten juttujen tekeminen vaikeutui.

Oletko päässyt freenä tekemään myös tutkivaa journalismia?

– Ainakin saan penkoa. Yksinkertainenkin juttu tahtoo minulla paisua, koska olen utelias. Se luonteenpiirre on varmaan kaikilla tutkivilla toimittajilla. Pääosin teen juttuja omista aiheistani, mutta osa niistä on kevyempiä. Ei voi koko ajan tehdä vain pitkiä reppareita.

Penkominen ja vapaan toimittajan elämä eivät aina sovi yhteen. Oletko löytänyt balanssin ajankäytössäsi?

– Suurin piirtein. Pitää olla napakka ja tehdä täysi työpäivä. 12000 merkin juttu on vielä jotenkin hallittavissa, kunhan on saanut fokusoitua, mistä sen tekee. Tosin kuukausipalkkaisenakin pengoin illat ja viikonloput kiinnostukseni kohteita, eikä kukaan maksanut siitä.

Mitä jäi mieleen jutusta, jolla voitit Lumilapion?

– Se liittyi Lappeenrannan kaupungin epätoivoiseen yritykseen ylläpitää kaupungin lentokenttää. Fly Lappeenrannan tilinpäätöksestä selvisi, että joku oli maksanut kämäselle kaupungin lentoyhtiölle yli miljoona euroa ennakoita. Ihmettelin, miksi kukaan maksaisi sellaiset ennakot konkurssikypsälle yhtiölle. Sain heidät tunnustamaan, että kaupunki oli kaikessa hiljaisuudessa heilauttanut veronmaksajien tukiaisia yhtiöön muka ennakkoina. Luulivat, ettei kukaan lue tai ymmärrä tilinpäätöksiä.

Oliko kyseessä erityinen ponnistus vai perusjuttu?

– Periaatteessa se oli ihan perusjuttu, sillä lueskelen usein tilinpäätöksiä. Sellainen minulla on auki tässä koneella nytkin – katselen, paljonko Venäjältä on pumpattu rahaa erääseen yhtiöön.

Kantapään kautta opittua

Salovaaran vinkit tutkivan journalismin tekemiseen

1. Uskalla kysyä kiusallisia kysymyksiä. Älä jätä haastattelua puolitiehen. Toimittajien helmasynti on haluttomuus kysyä etenkään kivalta ihmiseltä ikäviä kysymyksiä.

2. Lue tilinpäätöksiä ja virallisia dokumentteja. Se on peruskauraa. Toimittajien kannattaa aina välillä katsoa papereista, täsmääkö virkamiehen, poliitikon, yrittäjän tai kenen tahansa puheet dokumentteihin.

3. Valmistaudu haastatteluihin kunnolla. Räväkässä kysymyksessä ei ole mitään mieltä, jos haastateltava pystyy puhumaan sinut suohon, koska et ole perehtynyt asiaan.

4. Opiskele. Tutkivalle toimittajalle on todella paljon hyötyä laskentatoimen, kirjanpidon tai kauppaoikeuden opinnoista. Aika monessa tutkivassa jutussa on lähtökohtana yrityksiä ja rahaa.

5. Faktojen tarkistaminen. Tästä voi olla montaa mieltä, mutta itse lähetän aika usein koko jutun haastateltavalle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Haluan, että faktat ovat oikein. Korjaan tietysti vain asiavirheet ja kieltäydyn muista muutoksista.

Teksti: Elina Heino

Talvivaaran karmeuksia paljastanut Juha Kauppinen: “Vertailen ristiin nimettömien sisäpiiriläisten kertomuksia”

Juha Kauppinen

Vapaana toimittajana työskentelevä Kauppinen kirjoitti Lumilapiolla ja Bonnierilla palkitut kaivosyhtiöjuttunsa lähes yksinomaan julkisista asiakirjoista saaduin tiedoin. Ja hoksaamalla.

Talvivaara-mies. Nimenomaan sillä nimellä toimittaja Juha Kauppista on viime vuosina esitelty lukemattomia kertoja. Kauppinen oli ensimmäisiä suomalaisia toimittajia, joka alkoi määrätietoisesti tuoda esiin sotkamolaisen kaivososakeyhtiön ongelmia. Biologina hänellä oli keskivertoa enemmän tietoa ja taitoa perehtyä Talvivaaran ympäristövaikutuksiin.

Kauppisen ensimmäinen juttu Sotkamon nikkelikaivoksesta julkaistiin vuonna 2010 Apu-lehdessä.  Se oli toimituspäällikön toivomuksesta kirjoitettu jatkouutinen, Kauppisen oman kuvauksen mukaan “yksi tavallinen juttu”.

Perusjutusta kuitenkin virisi Kauppisen kiinnostus ja seurasi lopulta vuosia kestänyt paljastusjuttujen sarja. Kauppinen osallistui myös kaivosyhtiöstä vuonna 2016 tehdyn Jättiläinen-elokuvan käsikirjoituksen tekoon.

“Ensimmäisessä jutussani kerrottiin, että Talvivaaran uraani pimitettiin. Uraanivaranto oli tunnettu jo vuosikymmeniä ennen kaivoksen avaamista, mutta uraania ei mainittu yhtiön lupapapereissa tai ympäristövaikutusten arviointiraporteissa”, Kauppinen sanoo.

Ensimmäiset Talvivaara-uutiset syntyivät sekä hankkimalla kaivoksen toimintaan liittyviä asiakirjoja että esimerkiksi ottamalla itse vesinäytteitä kaivoksen lähivesistöistä.

“Moni juttuni perustui julkisiin asiakirjoihin, joita vain ei ollut muilla toimittajilla. Se, että Talvivaaran varhaisia ympäristödokumentteja ei löytynyt netistä, teki niiden sisällöstä uutisarvoista”, Kauppinen sanoo.

Vähitellen kaivosyhtiön ympäristöongelmien laajuus ja valvontaviranomaisten löyhä asenne kaivoksen toimintaa kohtaan avautuivat suomalaiselle yleisölle. Kerta toisensa jälkeen Kauppinen ehti valtakunnan suurten medioiden edelle ja toi julki yhä uusia puutteita kaivosteollisuuden toiminta- ja valvontajärjestelmässä.

Paitsi omaa mainettaan Talvivaara-miehenä, Kauppinen kasvatti myös edustamansa Suomen Luonto -lehden lukijakuntaa ja uskottavuutta ympäristöjournalismin tuottajana.

“Kainuun Ely-keskus ei uskaltanut puuttua Talvivaaran tekemisiin tarpeeksi. Tämän lepsuuden on sittemmin todennut sekä oikeuskansleri että ympäristöministeriö”, Kauppinen sanoo.

Palkintoehdokkuuksia alkoi tulla. Vuonna 2013 Kauppinen vastaanotti Talvivaara-uutisoinnistaan ensin Bonnierin suuren journalistipalkinnon. Sitten Tutkivan journalismin yhdistys palkitsi hänet Lumilapiolla.

Kauppinen päätti jatkaa työtään vapaana toimittajana.

“Palkinnot ovat varmasti helpottaneet elannon raapimista kasaan. On tarjottu töitä “, hän sanoo.

Viimeiset vuodet Kauppinen on kirjoittanut pääosin aikakauslehtiin: Suomen Kuvalehteen, Seuraan, Suomen Luontoon ja Long Playihin. Talvivaara-työllä voitetut palkinnot näyttävät vaikuttaneen työskentelyyn esimerkiksi juuri Long Playssa vuonna 2014 julkaistun Nopeammin, syvemmälle,  tuhoisammin -artikkelin tekovaiheissa.

“Kyllä kaikki, keihin olin silloin yhteydessä etsiessäni juttuun sisäpiirilähteitä, tiesivät, kuka minä olen”, Kauppinen sanoo.

Osa mahdollisista lähteistä löi luurin kiinni mutta oli myös niitä ihmisiä, jotka uskalsivat luottaa Kauppiseen, ja joille tuli tunne, että tälle toimittajalle voisi vihdoin kertoa, mitä Talvivaarassa  tapahtui.

Long Playn jutussa yhdistyivät lopulta ensi kertaa useiden sisäpiiriläisten sekä Kauppiselle vuodetun poliisin esitutkintamateriaalin tiedot. Esitutkinta-aineistossa oli 4500 sivua.

Yleensä ihmiset ovat suostuneet puhumaan Kauppiselle lähdesuojaa vastaan.

Vaikka nimettömien lähteiden käyttämisestä on journalistien kesken erilaisia mielipiteitä, Kauppinen sanoo viime vuosina kirjoittaneensa monta juttua nimenomaan niin, että on etsinyt yhtiöistä, puolueista tai urheiluseuroista lähteitä, jotka kertoisivat epäkohdista yhteisöissään.

Moni nimettömien lähteiden käyttämistä arvosteleva toimittaja ei Kauppisen arvion mukaan välttämättä ole itse tehnyt juttua, jossa on esimerkiksi kymmenen nimetöntä lähdettä. Kauppinen itse pitää perinpohjaista haastattelemista nimenomaan tutkimisen menetelmänä.

Vertailemalla eri lähteiden kertomuksia tietyt teemat nousevat esiin ja kokonaiskuva muodostuu.

“Se on melko työläs metodi, mutta todella palkitseva”, Kauppinen sanoo.

Esimerkiksi nimettömien henkilölähteiden käytöstä Kauppinen nostaa Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia koskevan tuoreen uutisoinnin.

Yhdysvaltojen suurimpien lehtien New York Timesin ja Washington Postin paljastukset perustuvat Kauppisen havaintojen mukaan suurelta osin nimettömiin lähteisiin maan hallinnon sisältä.

“Näillä ihmisillä on tietoja, joita ei ole kenelläkään muulla, eivätkä he voi mitenkään kertoa niitä nimellään. Nämä tiedot ovat aivan keskeisiä Yhdysvaltojen ja osin koko maapallon tulevaisuuden kannalta”, Kauppinen sanoo.

Ja lisää, että virheen ja vedätyksen pelko on hänen omassa työssään “neuroottisella tavalla” läsnä koko ajan.

“Prosessiin kuuluu myös lähteiden ja heidän kertomiensa asioiden hylkääminen, jos pienintäkään epäilystä syntyy.”

Vapaana toimittajana luottamusta omaan ammattitaitoon pitää Kauppisen mukaan rakentaa ja ylläpitää koko ajan. Hän katsoo olevansa “niin hyvä kuin viimeinen juttunsa”.

Silti tutkivaa, perehtyvää journalismia pystyy Talvivaara-miehen mukaan tekemään freenäkin. Edellytys tietysti on, että jutun tilaava toimitus haluaa kokonaisuuteen myös tutkivaa osuutta.

“Teen tällä hetkellä tutkivaa duunia juuri sen verran kuin haluankin. En haluaisi tehdä pelkästään sitä, koska se vie veronsa kaikenlaisten paineiden muodossa. Siitä on suoraan sanoen välillä pakko pitää taukoa, ainakin minun.”

Keväällä 2017 Kauppinen on päättänyt pitää taukoa toimittajan päivittäistyöstä ja kirjoittaa kirjan. Vuonna 2016 yhdessä Sampsa Oinaalan kanssa kirjoitetulle Talvivaaran vangit -kirjalle on tulossa jatkoa.

Tällä kertaa aihe on luonnon monimuotoisuuden hupeneminen. Reportaasikirjassa Kauppinen aikoo kertoa suomalaisten lajien katoamisesta ja tuhon maailmanlaajuisista syistä.

Teksti: Katja Kuokkanen

Viisi finalistia tavoittelee tutkivan journalismin Lumilapio-palkintoa

Tutkivan journalismin yhdistys on nimennyt viisi journalistista työtä ehdolle Lumilapio-palkinnon saajaksi vuoden 2016 parhaasta tutkivasta journalismista. Ehdotuksia palkinnon saajaksi tuli lähes 40.

Vuoden aikana on keskusteltu paljon tutkivan journalismin riippumattomuudesta ja kriittisen journalismin toimintamahdollisuuksista. Tutkivan journalismin yhdistys pitää tärkeänä sitä, että toimitusten niukentuneista resursseista huolimatta perehtyvään journalismiin on yhä annettavissa aikaa. Ilahduttavaa on se, että toimituksissa on rohkeita ja sinnikkäitä toimittajia, jotka jaksavat paneutua epäkohtien esiin tuomiseen.

”Erityisen ilahduttavaa on, että ehdotuksia tuli runsaasti maakuntalehdistä eri puolilta Suomea. Vuosi sitten tilanne oli toinen”, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Tiina Lundell.

Lumilapio-palkinnon saaja julkistetaan Helsingissä torstaina 18. toukokuuta. Samassa tilaisuudessa jaetaan Tutkivan journalismin yhdistyksen Jääraappa-palkinto avoimuuden edistämisestä yhteiskunnassa.

Lisätietoja:
Tiina Lundell
Tutkivan journalismin yhdistyksen puheenjohtaja
p. 040-868 2618

Lumilapio-finalistit 2016 aakkosjärjestyksessä

Energiatuesta tuli rikkaiden köyhäinapu
Olli Ainola ja Marko-Oskari Lehtonen / Iltalehti

Iltalehden toimittajat Olli Ainola ja Marko-Oskari Lehtonen osoittivat jutuillaan, miten Suomen hallitus torjuu ilmastonmuutosta rahoittamalla omakotitalopaketin hintaisten sähköautojen hankkimista miljonääriyrittäjille ja muille hyvätuloisille. Toimittajat selvittivät konsulttien taakse kätketyt tiedot ajoneuvojen hankintatuista – kuka minkäkin auton ratin takana istuu sekä tuettujen Tesla-kuljettajien julkiset verotiedot. Kävi ilmi, että liikenne- ja viestintäministerin perheyhtiötkin olivat hakeneet tukea sähköautoiluun. Palkintoraati arvioi jutun olevan tyylipuhdasta populismia – juuri sellaista populismia, jota tutkivien toimittajien tuleekin tehdä.

Pelkosi ei ole objektiivisesti perusteltua
Jeanette Björkqvist / Long Play

Freelancetoimittaja Jeanette Björkqvistin riipaiseva reportaasi kerii auki todellisuutta suomalaisten viranomaispäätösten takaa, hakee käsiinsä täältä käännytettyjä ihmiskaupan uhreja. Björkqvist seuraa nuoria nigerialaisia äitejä Suomesta takaisin Italiaan, jossa nämä jäävät lapsineen täysin ilman apua. Naiset joutuvat joko piileskelemään heitä etsiviltä ihmiskauppiailta ja parittajilta tai palaamaan kaduille myymään itseään. Jutun julkaisun jälkeen kansallinen ihmiskaupparaportoija totesi raportissaan, että Suomi mahdollisesti rikkoo kansainvälisiä ihmiskauppasopimuksia näissä tapauksissa. Palkintoraati piti reportaasia erittäin tärkeänä kuvauksena heikoimmassa ja uhanalaisimmassa asemassa olevien ihmisten kohtelusta. Björkqvist antaa äänen ihmisille, joita ei muualla kuulla.

Eläketurma – Miksi Suomeen tarvitaan uusi sukupolvisopimus
Jari Hanska ja Teemu Muhonen / Vastapaino 2016
Freelancetoimittaja Jari Hanska ja Taloussanomien toimittaja Teemu Muhonen haastavat kirjallaan suomalaisen eläkejärjestelmän ja eläkeuudistuksen. Kirjoittajien keskeinen väite on, että eläkejärjestelmästä on tullut vanhemmille sukupolville raha-automaatti, joka kohtelee nuorempia sukupolvia epäoikeudenmukaisesti. Palkintoraadin mielestä toimittajakaksikko pureutuu vakuuttavasti eläkejärjestelmään ja tekee monimutkaisesta aiheesta ymmärrettävää sekä mielenkiintoista rautalankaa. Kirjan ansiona ovat vakuuttavasti perustellut väitteet, jotka pohjautuvat pitkälti Eläketurvakeskuksen ja asiantuntijoiden laskelmiin. Kirjan johtopäätökset ovat kärkeviä, mutta teos herättää tärkeää keskustelua eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuudesta.

Kupittaan väärinkäytökset – Potilaita pahoinpideltiin vuosien ajan Turussa
Rebekka Härkönen / Turun Sanomat

Turun Sanomien toimittaja Rebekka Härkönen paljasti laajamittaisen, vuosia jatkuneen potilaiden kaltoinkohtelun Turun kaupungin vanhuspsykiatrian suljetulla osastolla. Psykiatrian johto oli ollut tapahtumista tietoinen, mutta se oli salannut epäkohdat valvontaviranomaisilta. Juttusarjan tiedot perustuivat haastatteluihin ja kirjallisiin lähteisiin. Uutisointi johti kaupungin sisäiseen tarkastukseen sekä poliisitutkintaan, myös valvovat viranomaiset ovat tehostaneet toimintaansa. Palkintoraadin mielestä uutisoinnin ansiot ovat perusteellisessa tutkimustyössä. Pohjatyö on tehty hyvin, ja tapaukset on yksilöity riittävän konkreettisesti niin, että juttusarjan ilmestymisen jälkeen kaupunki ei voinut muuta kuin pyytää anteeksi kaltoinkohdelluilta potilailta sekä heidän omaisiltaan.

Panama-paperit – historian suurin tietovuoto
Minna Knus-Galán / Yle, MOT ja Kjell Lindroos / Yle, Spotlight

Yleisradion toimittajat Minna Knus-Galán ja Kjell Lindroos osallistuivat poikkeukselliseen journalistiseen yhteistyöhön, jossa liki 400 toimittajaa noin 80 maasta tutki yhdessä maailmanhistorian suurinta tietovuotoa. Panamalaisesta asianajotoimistosta Mossack Fonsecasta vuodetut 11,5 miljoonaa asiakirjaa paljastivat eri puolilta maailmaa poliitikkoja, urheilijoita, yrittäjiä ja taiteenkerääjiä, jotka ovat hyötyneet laittomasti Panamaan perustamastaan veroparatiisiyhtiöstä. Knus-Galán ja Lindroos tekivät valtavan ja digitaalisia taitoja vaatineen tutkivan journalismin ponnistuksen peratessaan jättiaineistosta esiin mm. Nordean ja Metson yhteyksiä Panaman veroparatiisiyhtiöihin.

Suomen toimittajayhdistykset: Kriittisen journalismin suitsimisessa suurin häviäjä on suomalainen yleisö

Tutkivan journalismin yhdistyksellä, Oikeustoimittajat ry:llä, Politiikan toimittajilla ja Taloustoimittajat ry:llä on huoli tutkivan journalismin riippumattomuudesta ja kriittisen journalismin toimintamahdollisuuksista Suomessa.

Jos toimitusten ulkopuolelta tuleva painostus onnistuu kaventamaan kriittisen journalismin tekemistä, suurin häviäjä ovat yleisö ja suomalaiset. Erityisesti tutkivan journalismin tehtävä on kertoa tosiasioita, jotka voivat olla kiusallisia valtaa pitäville. Tämä yhteiskunnan valvontatehtävä on yksi demokratian perusteista.

Euroopan ihmistuomioistuin (EIT) on jatkuvasti muistuttanut median roolista vallan vahtikoirana. Merkittävien tietojen ja mielipiteiden julkaisu ei ole vain median velvollisuus, vaan yleisöllä on oikeus saada tietää niistä.

EIT:n vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimittajille ei voi asettaa kohtuutonta näyttötaakkaa. Mitä suurempaa yhteiskunnallista merkitystä tiedoilla on, sitä vähemmän näyttöä medialta vaaditaan tietojen esittämiseen. Tämä ei tarkoita, että toimittajat voisivat laiminlyödä tietojen huolellisen tarkistamisen. Nauttiakseen sananvapausartiklan suojaa toimittajien täytyy toimia hyvässä uskossa ja noudattaa journalismin eettisiä vaatimuksia.

Ulkopuolisen painostuksen kohdistuessa journalismiin toimittajien ja toimitusten esimiesten yhteistyön tärkeys korostuu. Erityisesti toimittajayhdistyksemme vaativat, että media ei luovuttaisi journalistista ohjausta valtaa pitäville eikä luopuisi yhteisestä tekemisestä. Toimitusten sisäinen yhteistyö on journalismille korvaamatonta erityisesti silloin, kun kriittistä työtä kohtaan tulee voimakasta painetta ulkopuolelta.

Helsingissä 21.12.2016

Tutkivan journalismin yhdistys
Oikeustoimittajat ry
Politiikan toimittajat ry
Taloustoimittajat ry

Lumilapio 2016 – tee ehdotus 28.2.2017 mennessä!

Tutkiva ry etsii jälleen Suomen parasta tutkivaa journalismia. On siis aika nostaa esiin oman toimituksesi parhaat jutut ja hienoimmat saavutukset.

Palkittavaksi etsitään juttua, juttusarjaa, ohjelmaa, kirjaa, verkkojulkaisua tai muuta vastaavaa, selvästi yhtenäistä kokonaisuutta. Voit ehdottaa enimmillään kolmen jutun kokonaisuutta.

Jutut voivat olla niin paikallisia, alueellisia, kansallisia kuin kansainvälisiäkin. Toivomme runsasta osanottoa myös maakunta- ja paikallismedioista.

Oman ehdotuksesi vuoden 2016 Lumilapio-palkinnon saajaksi voit tehdä täällä.

Jos juttu/ohjelma tai muu kokonaisuus ei ole pysyvästi ilmaiseksi nähtävissä verkossa, siitä voi lähettää kopion vastauksena tähän viestiin tai postitse osoitteella Marko Hietikko, PL 45, 00024 Yleisradio.

Voit samalla tehdä oman ehdotuksesi henkilöstä tai instituutiosta joka tulisi palkita Jääraapalla. Yhdistys myöntää sen kunnianosoituksena avoimuuden edistämisestä yhteiskunnassa.

Ehdotukset tulee jättää 28.2.2017 mennessä.

Muistathan, että tässä kisassa on suotavaa ehdottaa myös omaa tai kaverin juttua!