Lumilapio-ehdokkaat valittu – voittaja julkistetaan Pressiklubilla 3.5.

2009 oli jälleen tutkivan journalismin huippuvuosi. Varteenotettavia ehdotuksia Lumilapio-palkinnon saajaksi tuli paljon. Niiden joukosta yhdistyksen hallitus valitsi loppusuoralle kisaamaan kuusi ehdokasta. Lista näyttää seuraavalta (aakkosjärjestyksessä ensiksi mainitun tekijän mukaan):

Jussi Eronen, Salla Vuorikoski, Raija Kantomaa / MTV3
Nova Group Oy:n vaalirahoitusuutisointi

Tuomo Pietiläinen / Helsingin Sanomat
Keva-uutisointi

Susanna Reinboth / Nelosen uutiset
Seksuaalirikosselvitykset

Juha Ristamäki / YLE Ajankohtainen kakkonen
Työeläkejärjestelmä-jutut

Outi Salovaara / Etelä-Saimaa
Lappeenrannan kaupungin salainen tuki Fly Lappeenranta -lentoyhtiölle

Tiina Salumäki, Annukka Roininen / YLE A-studio
Destia-jutut

Lumilapion saaja(t) julkistetaan Pressiklubilla 3.5.2010 klo 13.

Viime vuonna palkittiin Joutsan kunnan osakekaupan salatut taustat paljastanut Janne Airaksinen (Joutsan Seutu), Patrian lahjuksista kertonut Magnus Berglund (YLE MOT), ja vaalirahoituskohun ensimmäisen kierroksen jutullaan käynnistänyt Kirsi Skön (YLE A-studio).

Lumilapioiden lisäksi  yhdistys jakaa jääraappoja tunnustuksena asiakirjojen ja viranomaistyön julkisuuden edistämisestä.

Lisätietoja saa puheenjohtaja Minna Knus-Galánilta (puh. 040 868 2631) tai varapuheenjohtaja Tero Koskiselta (puh. 040-722070).

Juha Kauppinen
hallituksen jäsen

Vapaa määrittely: