Lumilapiopalkitut 2001 jutuista
Toimittajat Harri Nykänen ja Vellamo Vehkakoski jutusta, joka käsitteli työpaikka-ahdistelua.
Helsingin Sanomissa alkoi 26.2. 2001 keskustelu työpaikka-ahdistelusta. Harri Nykäsen ja Vellamo Vehkakosken kirjoittamassa jutussa käsiteltiin useita piiloon jääneitä ahdistelutapauksia. Jutussa kerrottiin yksityiskohtaisia tietoja muun muassa "suuren yhtiön toimitusjohtajasta", joka on ahdistellut naisalaisiaan.
Toimittajat olivat selvittäneet perusteellisesti ja pitkään tämän
toimitusjohtajan ja muiden ahdistelijoiden tekemisiä. Jutussa käsiteltiin
perusteellisesti myös niitä mekanismeja, jotka suojasivat ahdistelijaa
työpaikalla ja mahdollistivat ahdistelun jatkumisen vuosien ajan.
Vaikka jutussa tapauksista kerrottiin ilman nimiä, artikkeli johti yhden
ahdistelijan eli toimitusjohtaja Matti Ahteen paljastumiseen.
Veikkauksen hallituksen teettämät selvitykset osoittivat myöhemmin jutun
väitteet tosiksi, ja Veikkauksen hallitus erotti Ahteen.
Toimittajat saivat sinnikkäiden ja pitkällisten selvitystensä ansiosta uutta
tietoa asiasta, joka tavallisesti jää vain ahdistelijan ja uhrin tietoon.
Toimittaja Timo-Erkki Heino Ykkösdokumentista Suomi ylös - palkat alas
Heino on taas kerran kurittanut ohjelmassaan suomalaisia päättäjiä. Se, miten talouspolitiikasta puhutaan yhteiskunnan ylärakenteissa, puretaan osiin ja paljastetaan tämän keskustelun onttous. Ylärakenne vaati meitä osallistumaan lamatalkoisiin ja auttamaan Suomea nousuun.
Näin tehtiin, mutta kuka hyötyi?
Verotuksella ja tulonsiirroilla - eli hallituksen päätettävissä olevilla
toimenpiteillä - on Suomessa perinteisesti tasattu tuloeroja. 90-luvun
loppupuolella tapahtui selvä käänne: verotuksen ja tulonsiirtojen tuloeroja
tasaava vaikutus on vähentynyt.
Timo-Erkki Heino todistaa väitteensä yksi toisensa jälkeen.
Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Kun suomalaiset kotitaloudet jaetaan tulojen perusteella kymmenesosiin, desiileihin, niin 90-luvulla ylimmän eli rikkaimman 10 %:n tulot kasvoivat monikertaisesti kaikkiin muihin verrattuna.
Talouden kasvun hedelmät eivät ole jakautuneet tasaisesti.
Ahon ja Lipposen hallitusten tekemien leikkauksien takia eräiden tulonsiirtojen, esimerkiksi lapsilisien ja muiden perhe-etuuksien, reaaliarvot ovat 90-luvulla alentuneet.
Ne eivät tasoita tuloeroja enää yhtä paljon kuin aikaisemmin.
Toisaalta poikkeuksellisen voimakas pörssinousu kasvatti osinkoja ja muita
pääomatuloja. Ahon hallituksen tekemä pääomatulojen verouudistus 93 muutti omaisuustulojen verotuksen erittäin lieväksi. Esimerkiksi osinkotulo tuli saajalleen verovapaaksi. Verouudistus poisti turhia esteitä rikastumisen
tieltä.
Heinon dokumentti käyttää arkistoja, eri asemissa olevien ihmisten
haastatteluja, täydentää kuvaa ja sanaa tilastojen ja grafiikoiden avulla saaden runsaasta aineistosta ehjän kokonaisuuden.
Toimittaja Ari Korvola suomalaista lihateollisuutta ja Suomen Pankkia käsittelevistä jutuista.
Toimittaja Ari Korvola on pitkän linjan tutkiva journalisti. Jutussa Mistä on
pihvi? (MOT 26.2.2001) Korvola käy luonteenomaiseen tapaansa läpi tilastojen ja jalkautumisen avulla ulkomaisen lihan matkareittejä. Jutussa onnistuttiin myös ennakoimaan Suomen ensimmäinen hullu lehmä -tapaus, mikä teki siitä hyvän uusittavan kun toinen saman toimittajan juttu oli liian kuuma tuoreena esitettäväksi.
Jutussa Suomen Pankin sallitut elämät katsotaan pankin arkea pääjohtajan
lausuntojen takana. Toimittajan tiedonhalu oli Pankille niin hankalaa, että
tiedolle syntyi myös tarkka tuntihinta 500 markkaa. Tosin ensin oli saatava
Korkeimmasta hallinto-oikeudesta ratkaisu pankin matkalaskujen, ajopäiväkirjojen ja edustustilaisuuksien tositteiden julkisuudesta.
Ohjelma oli alun perin tarkoitus esittää joulukuun 10.12.2001, mutta se
siirrettiin tällöin esitettäväksi myöhempään ajankohtaan.
Jutuissaan Korvola on tuonut esille uutta tietoa suomalaisesta teollisuudesta, kaupasta ja virkamiestoiminnasta käyttäen monipuolisesti tutkivan journalismin hyvin erilaisia menetelmiä.