Oy Suomi Ab:n omistajat

Suomessa ei vielä 1970-luvun alussa tiedetty, kuka omistaa Suomen. Yhtiöiden omistustietoja ei ollut julkistettu. Journalistisesti oli olemassa yksi lähde: Kauppa- ja rekisterihallitukseen säilötyt yhtiökokousten pöytäkirjat. Niissä oli tietoa yhtiökokouksissa edustettuina olleiden osakkeenomistajien osakkeiden lukumääristä.

Tätäkään lähdettä ei tunnettu. Sen löysivät vasemmistohallituksen 1960-luvun loppuvuosina perustaman talouden keskittymistä selvittäneen ns. keskittämiskomitean sihteerit. Komitean mietinnössä oli tähän lähteeseen perustuvia tietoja omistuksesta.

Olin itse opiskeluaikana Kauppakorkeakoulussa lukenut kauppaoikeutta ja muistin niiltä ajoilta osakeyhtiölaista määräyksen, jonka mukaan yhtiöiden osakeluettelot olivat toisten osakkeenomistajien nähtävissä. Kiinnostuin tästä mahdollisuudesta saada hyvälaatuista tietoa pörssiyhtiöiden omistajista ja aloin ostella yhtiöiden osakkeita, yhden kustakin pörssiyhtiöstä, päästäkseni omistajana tutkimaan osakerekistereitä.

Kun aloin käydä eri yhtiöiden osakerekistereitä läpi, törmäsin toiseen ongelmaan. Osakeyhtiölaissa todettiin, että osakkailla oli mahdollisuus tutustua osakerekistereihin, mutta ei osakasrekistereihin. Joissakin yhtiöissä minulle annettiin tutkittavaksi tiedot jopa miljoonista osakkeista, niin että sain selville, kuka omistaa kunkin yksittäisen osakkeen. Minun oli pakko poimia osakkaat kunkin osakkeen kohdalta erikseen ja yhdistellä ne omistajatiedoiksi.

Se oli valtava työ, mutta minä kuljin (Yleisradion piikkiin, tehden samalla ohjelmia yhtiöistä) ympäri Suomea yhtiöiden pääkonttoreissa ja keräsin tiedot omistajista. Yhden yhtiön osakerekistereiden läpikäymiseen saattoi mennä monta päivää. Tutkittavaan yritykseen menin aina yllättäen ja pyysin osakasluettelot nähtäväkseni. Joissakin yhtiöissä ei annettu tietoa osakasluetteloita, vaikka ne olivat olemassa, koska se oli pyhintä materiaalia mitä niissä yrityksissä oli. Osakkeenomistajienkin oli "sopimatonta" mennä tutkimaan muiden omistajien omistustietoja.

Yleisradio oli huono paikka niiden julkistamiseen koska kertakuulemisen perusteella ei radionkuuntelija voinut saada mitään systemaattista käsitystä tilanteesta. Siksi toimitin myös lehtiin tietoja suomalaisten suuryritysten osakkeidenomistajista ja omistusmääristä. Niitä ei suomalainen lehdistö kuitenkaan uskaltanut julkaista, koska ne olivat liike-elämän ja elinkeinoelämän näkökulmasta pyhää materiaalia. Poikkeuksen teki Jyrki Vesikansa, joka kerran laittoi Uuden Suomen etusivulle ison jutun. Hänen tarkoituksenaan lienee ollut murtaa tällaisen materiaalin mystiikka ja himmentää sitä journalistisen sankarin sädekehää, joka alkoi kasautua pääni päälle.

Vuonna 1974 minulla oli täydelliset tiedot suuryritysten osakkaista, ja halusin julkaista ne kirjana. Kustantajan löytäminen osoittautui vaikeaksi. Kustantajat pelkäsivät taloudellisen vallan reaktioita.

Lopulta löytyi Kansankulttuuri, joka oli kommunistisen puolueen omistuksessa. Siellä housunlahkeet tutisten päätettiin julkaista tämä kirja Oy Suomi-Finland Ab. Siitä tuli sen ajan bestseller, josta otettiin kolme painosta ja myytiin kai 7000-8000 kappaletta. Se oli Suomen olosuhteissa silloin iso määrä.

Keskittymiskomitean tietoja pystyin hyödyntämään toisellakin tavalla: Tilastokeskuksella oli tiedot eri tuotannonalojen ja yritysten tuotannon ja arvonlisäyksen luvuista. Keskittymiskomitea ajatti niistä luvuista tilastot, joissa oli laskettu 10, 20 ja 30 suurimman yhtiön osuus kokonaisluvuista. Se osoitti tuotannon keskittymisen.

Minä tilasin eri vuosina 15 vuoden ajan maksullisia jatkoseurantoja keskittymiskomitean taulukoille. Tiedot osoittivat talouselämän keskittymisen systemaattisesti kasvaneen vuosien mittaan. Se ei kiinnostanut ketään.

Toimittaja Markku Lehtolan kanssa kävimme 1980-luvun alkuvuosina Yleisradiossa kahvipöytäkeskusteluja ja hämmästelimme, että ns. juorukalentereissa oli tiedot vain ihmisten verotettavista tuloista mutta ei varallisuuksista, vaikka ne olivat yhtä lailla julkisia tietoja.

Pyysimme Markun kanssa Verohallitukselta tietokoneajon Ylen laskuun sellaisista verovelvollisista, joilla oli yli miljoona markkaa verotettavaa varallisuutta. Verohallitus kieltäytyi myymästä varallisuuksista sellaista tietokoneajoa, jollaisia se myi lehdille verotettavista tuloista.

Valitimme asiasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka pysytti verohallituksen päätöksen sillä perusteella, että tiedostoa ei ollut valmiina olemassa, ja että tietojen kooste siten ollut julkinen niin kuin olivat veroluettelot tuloista ja varallisuuksista.

Taas piti käydä kaikki tiedot ympäri Suomea käsin läpi tiedostojen tuottamiseksi.

Kävin käsin läpi parilla kolmella sadalla paikkakunnalla kaksi miljoonaa tietoa selvittääkseni, kenellä verotettavan varallisuuden määrä nousi yli miljoonan. Kokosin nämä tiedot yhteen kirjaan Ken on maassa rikkahin, jonka tekstiosuuden teimme yhdessä Hannu Taanilan kanssa.

Mikään lehti ei siteerannut näitä tietoja, mutta Yleisradion tv-uutiset kertoi julkistamistilaisuudesta, ja kirjan ensimmäinen painos myytiin loppuun kahdessa päivässä. Näin meillä oli ensimmäisen kerran systemaattista tieto siitä, keitä ovat Suomen rikkaat.

Kun olin kehittänyt käsityömetodin tietojen poimimista varten, aloin myydä näitä varallisuustietoja asiasta vähitellen kiinnostuneille lehdille. Sitten 1990-luvun puolivälissä Hymy alkoi avustuksellani kerätä näitä tietoja systemaattisesti ja niitä julkaista erillisinä liitelehtinä. Se business tuli kannattamattomaksi, kun muutkin lehdet alkoivat tuottaa asiasta tilastoja. Tänään verohallitus myy näitä atk-tietoja vajaan euron hintaan omistajaa kohden.

Hymy alkoi myös 1990-luvun pörssihuuman aikaan ostella yhtiöiden omistustietoja arvopaperikeskukselta julkistamista varten. Tiedot muuttuvat suhteellisen hitaasti eivätkä ne ole enää mikään paljastus; muutkin lehdet pitävät hyvän huolen omistustietojen julkisuudesta. Siksi yhtenäisiä koosteita ei ole viime vuosina tuotettu.

Kun tein normaalia toimitustyötä 1970-luvulla, en kokenut olevani mikään "tutkiva journalisti". Tein, mitä kunnianhimoisen ja perusteellisen toimittajan kuului tehdä uuden tiedon tuottamiseksi.

Jos olisin tämän päivän tutkiva journalisti, olisin varmaankin 1990-luvulla - pörssikuplan kasvun aikaan - selvittänyt, ketkä olivat hyötyjiä ja häviäjiä osakepörssipelissä vertaamalla osaketietoja ennen ja jälkeen kuplan: ketkä myivät Suomen niin että yli 70 % pörssin arvosta on nyt ulkomaisessa omistuksessa.

On aika uskomatonta, että jopa vain muutamia viikkoja ennen tulosvarotusten antamisia tietyt ihmiset myivät tiettyjä osakkeita jopa miljardilla markalla ostajien tappioksi. Nämä Suomen uusrikkaat ovat vähän kuin ennen pirtukauppiaat: kukaan ei pian muista, mikä on ollut rahan alkuperä.

Tämä journalismin alue on yhä käsittelemättä: kuka hyötyy, kuka hävisi? Olisin puhunut henkilöistä oikeilla nimillä ja ehkä ollut julkinen syyttäjä. Mutta riskit ovat oikeudenkäyntitavan johdosta kasvaneet: vastapuolen (lue: rikkaiden) mielettömien oikeudenkäyntikulujen korvaamisriskin johdosta ainakin toimittajat ilman työnantajan sitoutumista mahdollisiin oikeuskuluihin ovat nykyisin toimintakyvyttömiä.

Esko Seppänen
Seppänen on Euroopan parlamentin jäsen. Hän julkaisi 1974 Yleisradion toimittajana työskennellessään teoksen Oy Suomi-Finland Ab, jossa julkistettiin ensimmäisen kerran suomalaisten pörssiyhtiöiden omistustietoja keskitetysti, yksien kansien välissä.