Palkitut 1998
Veikko Erkkilä, Vaiettu sota -kirja (Arator Oy 1998):
Toimittaja-kirjailija Veikko Erkkilän viiden vuoden työ on tuottanut tärkeää uutta tietoa neuvostojoukkojen sotarikoksista Suomessa 1941-44. Erkkilän tutkimukset paljastavat myös, että Suomen ulkopolitiikan johto on pyrkinyt vähättelemään rikoksia ja jarruttamaan niiden selvittämistä. Erityisen ansiokasta Erkkilän työssä on, että hän etsi Venäjältä haastateltaviksi partisaanijoukkojen jo iäkkäitä jäseniä ja toi esiin heidän selityksiään tapahtumista. Näin hän löysi ne todennäköiset syyt, jotka ajoivat partisaanit surmaamaan puolustuskyvyttömiä siviiliperheitä.
Ari Kapanen, uutisointi Soneran pääjohtajan sisäpiirikaupoista (Taloussanomat joulukuu 1998)
Toimittaja Ari Kapanen sai selville joulukuussa 1998, että Soneran pääjohtaja Pekka Vennamo oli hyötynyt yhtiön listautumisesta pörssiin selvästi enemmän kuin julkisuuteen oli kerrottu. Tapauksen jälkiselvittelyt johtivat Vennamon ja liikenneministerin eroon. Kapasen paljastus on malliesimerkki siitä, kuinka julkisten rekisterien, kuten sisäpiirirekisterin sinnikäs seuraaminen ja tunteminen voi tuottaa yhteiskunnallisesti merkittäviä uutisia.
Olli Ainola ja Boris Salomon, televisio-ohjelma Lääketieteen musta historia, (Yleisradio TV 1)
Toimittaja Olli Ainolan ja tutkija, arkistotoimittaja Boris Salomonin kaksiosainen televisio-ohjelma toi julkisuuteen uutta tietoa suomalaisten lääkäreiden yhteyksistä kansallissosialistiseen Saksaan 1930-40 -luvulla. Ohjelmassa osoitettiin arkistodokumentein muun muassa, että Helsingin yliopistoon oli esitetty rotuhygienianlaitoksen perustamista. Ohjelma on esimerkki siitä, mihin toimittajan ja tutkijan yhteistyö voi parhaimmillaan johtaa.