Poliisiylijohtajalla paloi puuro pohjaan
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoo tuoreessa blogitekstissään olevansa vankkumaton lähdesuojan kannattaja. Asiasta tiedotti tänään sisäasiainministeriö. Samaan hengenvetoon hän toteaa, ettei hyväksy salaisten tietojen vuotamista.
Hyvin usein viranomaiset ja yritykset salaavat juuri yhteiskunnallisesti merkittävän kiusallisen tiedon. Esimerkiksi sisäministeriön virkamies voi törmätä vakavia eettisiä kysymyksiä herättävään salaiseen muistioon. Mikäli epäkohta on yhteiskunnallisesti merkittävä, on hänellä lähdesuojan turvin mahdollisuus suoraan saattaa se tiedotusvälineiden kautta yleiseen tietoon.
Salaisten tietojen vuotaminen onkin sananvapauteen perustuvissa länsimaissa pienempi ongelma kuin sananvapauden rajoittaminen. Paateron tiellä valtaapitävien julkista kontrollia heikennettäisiin. Poliittiselle ja taloudelliselle eliitille jäisi kaikki keinot itse määritellä mitkä osat omasta toiminnastaan he haluavat julkisuuteen ja mitkä määritellään salaisiksi. Kyse on keskeisestä länsimaisia demokratioita ja totalitaarisia yhteiskuntia erottavasta yksityiskohdasta.
Mahdollisuus rikkoa lakia lähdesuojan turvin on sananvapauden edellytys. Poliisiylijohtaja kirjoittaa, että viimeaikaisessa keskustelussa ovat puurot ja vellit menneet vähän sekaisin. Toisaalta on puhuttu lähdesuojasta ja sen mahdollisesta heikentämistahdosta, joka siis ei ole rikosasia, sekä salaisten tietojen vuotamisesta medialle, joka on rikosasia. Jos lähdesuoja ei koske rikosasioita, palavat niin puuro kuin vellikin pohjaan!
Lähdesuoja ei koske vain toimittajia
Tero Koskisen mielestä "mahdollisuus rikkoa lakia lähdesuojan turvin on sananvapauden edellytys". Kavahdan tällaista moraalitonta ajatusta, joka viis veisaa salassapitorikosten uhrien vahingoista ja kärsimyksistä.
Ajatus on varsinkin internetin aikakaudella kestämätön myös siitä syystä, että lähdesuoja ei ole vain toimittajien yksinoikeudeksi säädettyä herkkua. Tämä tosiasia on valitettavasti unohtunut kaikilta lähdesuojauudistuksen arvostelijoilta. Siksi he eivät ole kyenneet ajattelemaan asiaa kriittisesti aivan loppuun asti.
Esitetty lainmuutos ei estäisi yhteiskunnallisten epäkohtien ja väärinkäytösten paljastamista, koska se koskisi lähdesuojaa vain tapauksissa, joissa tutkitaan salassapitorikoksia. Poliitikon lahjalautojen, asetehtaan lahjusten ja rakennusfirman toimitusjohtajan rötösten paljastelu siis voi sujua lähdesuojan turvin jatkossakin entiseen malliin.
Sitä vastoin muutos heikentäisi esimerkiksi sosiaalityöntekijän tai lääkärin lähdesuojaa silloin, kun he syyllistyvät salassapitorikokseen eli vaikkapa paljastavat yksittäisestä asiakkaasta tai potilaasta tietoja, jotka laki rangaistuksen uhalla määrää pidettäväksi salassa.
Nyt voimassa olevan lain mukaan lähdesuoja on murrettavissa oikeudessa, kun käsitellään syytettä salassapitorikoksesta. Käytännössä ketään ei kuitenkaan saada syytteeseen, koska lähdesuojaa ei voi murtaa esitutkinnassa eikä selvittää, ketä salassapitorikoksesta tulisi epäillä ja syyttää.
Miten tämä tilanne vaikuttaa salassapitorikosten uhreihin? Se vaikuttaa niin, että he saattavat jopa törkeimmissä, suuria vahinkoja aiheuttaneissa tapauksissa jäädä ilman vahingonkorvausta, koska salassapitorikokseen syyllistä ei voida lähdesuojan takia saada selville. Ainakaan oikeusvaltion olemukseen ei kuulu jättää kansalaisiaan tällä tavalla vaille oikeussuojaa.
Uudistuksen arvostelijoiden kannattaisikin muistaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jo todennut Suomen syyllistyneen yksityiselämän loukkaukseen, kun nettirikoksen tekijää ei ole voitu lainsäädännön puutteiden takia selvittää (K.U. v. Suomi 2.12.2008). EIT:n mielestä pelkästään mahdollisuus saada palveluntarjoajalta korvausta ei riittävästi turvannut oikeutta yksityiselämän suojaan.
Aivan vastaava ihmisoikeutta loukkaava tilanne voi tulla käsille, jos vakavan tietovuodon uhriksi joutunut henkilö ei lähdesuojan vuoksi pysty saattamaan salassapitorikoksen tekijää vastuuseen teostaan.
Lainmuutosta siis tarvitaan, jotta salassapitorikosten uhrit saisivat oikeussuojaa, jota vailla he oikeusvaltiossa nyt ovat. Kaikki median edunvalvojat ovat kuitenkin uhrien asemasta vähääkään piittaamatta jyrkästi vastustaneet esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan esittämää muutosta. Taiston tuoksinassa heiltä on unohtunut se tärkeä tosiasia, että lähdesuoja ei ole suinkaan toimittajien yksinoikeus.
Sananvapauslain mukaan lähdesuoja nimittäin koskee jokaista "yleisön saataville toimitetun viestin laatijaa". Suojaa siis nauttii kuka hyvänsä, joka tyrkkää viestin yleisön saataville vaikkapa internetiin. Juuri tämän, uudistuksen vastustajien unohtaman tosiasian vuoksi voi syntyä jopa absurdeja tilanteita, ellei esitettyä lähdesuojauudistusta – hiukan paranneltuna – toteuteta.
Jos esimerkiksi lääkäri salassapitorikokseen syyllistymällä paljastaa mattimeikäläiselle, että tämän naapurilla on aids, tiedon vuotajaa voitaisiin ruveta selvittämään. Mutta jos mattimeikäläinen naapurin vahinkoja ja kärsimyksiä lisätäkseen toimittaakin aids-tiedon yleisön saataville internetiin, niin lähdesuojan takia salassapitorikoksen tekijää ei enää käytännössä voikaan selvittää.
Näin absurdia ja eettisesti arveluttavaa asiaintilaa tutkivat toimittajat tuskin voivat kasvojaan menettämättä puolustaa. Uudistuksen alasampumisen sijasta olisikin eettisesti paljon kestävämpää vaatia toteuttamaan uudistus niin, että se ottaa huomioon sekä salassapitorikosten uhrien aseman että sananvapauden vaatimukset.
Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan esityksen mukaan todistaja, vaikkapa toimittaja, voisi jatkossakin aina kieltäytyä paljastamassa lähdettään poliisille esitutkinnassa. Todistajalla olisi nimittäin kaikissa tapauksissa oikeus viedä lähdesuojan murtamisen edellytykset tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Sananvapauden vaatimukset voitaisiin turvata lisäämällä lakiin maininta, jonka mukaan lähdesuojan murtamisen edellytyksiä arvioitaessa on otettava huomioon tietovuoden kohteelle aiheutetun haitan lisäksi myös salassapitorikoksen avulla tehdyn paljastuksen yhteiskunnallinen merkitys.
Laittomasti vuodetun tiedon yhteiskunnallisen merkityksen ja yksityisen edun välistä punnintaa tarkoittavaa lisäystä lakiin on ehdottanut ainakin eduskunnan oikeusasiamies. Tutkivan journalismin yhdistyksen kannattaisi laittomuuden puolustamisen sijasta tukea tällaista sananvapauden ydinaluetta turvaavaa tasapainoista ehdotusta.
Markku Lehtola
vapaa toimittaja