Suuri korruptioseminaari 20. marraskuuta

Tutkivan journalismin yhdistys järjestää Suuren korruptioseminaarin perjantaina 20.11.2009 kello 12-18 Pressiklubilla (Pullman's barin yläkerrassa) Helsingin rautatieasemalla.

Seminaarissa puhuvat kuluneen vuoden keskeisimmät journalistit ja asiantuntijat. 

Esiintymislista ja -järjestys



Tiina Salumäki ja Annukka Roininen, A-studio, YLE: Destia-paljastukset

Annukka Roininen ja Tiina Salumäki ovat A-studion toimittajia. Heidän Destiaa koskevat paljastuksensa johtivat muun muassa valtionyhtiön toimitusjohtajan eroon.

Korruptioasiantuntija, rikoskomisario Jenni Juslén, KRP: Suomalaisten korruptiorikosten piirteitä

Rikoskomisario Jenni Juslén on Keskusrikospoliisin korruptioasiantuntija. Hän tutkii sekä julkisella että yksityissektorilla esiintyvää suomalaista korruptiota.

Tuomo Pietiläinen, Helsingin Sanomat: Tapaus Keva 

Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläinen kertoo, miten sai vihiä Kuntien eläkevakuutuksen, Nova Groupin ja keskustan yhteyksistä.

Varatoimitusjohtaja Pentti Mäkinen, Keskuskauppakamari: Korruptio  yritysmaailmassa

Jussi Eronen ja Salla Vuorikoski, MTV3: Keskustan pimittämät Nova-tuet

Jussi Eronen ja Salla Vuorikoski ovat 45 minuuttia –ohjelman tekijöitä. He paljastivat kesällä keskustan pimittämät Nova Groupin saamat tuet.

Ari Korvola, Yleisradio: Matin talot

Ari Korvola on vastaava tuottaja YLE:n ajankohtaisohjelmissa. Korvola toimitti TV2:n Silminnäkijässä nähdyn Matin talot-raportin.

Luvassa konkreettisia juttuvinkkejä ja menetelmiä, eettistä pohdiskelua, napakkaa keskustelua.

Tapahtuma on jäsenille ilmainen. Yhdistyksen ulkopuolisilta seminaarin osallistumismaksu on 60 €.  Puhujien jälkeen on pieni tarjoilu ja keskustelua. 

Ilmoittaudu osoitteeseen tutkiva ( miuku ) gmail.com.

Tervetuloa!

Vapaa määrittely: