Tutkivan journalismin irvikuva
Tutkivan journalismin yhdistyksen jäsen Markku Lehtola on selvittänyt perinpohjaisesti Ylen syksyllä 1998 lähettämää ohjelmaa Lääketieteen musta historia.
Ohjelma palkittiin Lumilapiolla, mutta laajassa selvityksessään Lehtola kiistää sen ansiot. Alla Lehtola kertoo miksi.
Koko selvityksen voit lukea tästä.
Tutkivan journalismin irvikuva
Ylen TV1:n tutkiva toimitus, MOT, leimasi Arvo Ylpön syksyllä 1998
"natsitohtoriksi" näytöin, jotka eivät miltään osin kestä lähdekriittistä
tarkastelua. Ainoakaan Tutkivan journalismin yhdistyksen palkitseman
Lääketieteen musta historia -ohjelman näytöistä ei ollut pätevä todiste
Ylpön väitetyistä natsiyhteyksistä ja -sympatioista.
Analysoituani ohjelmassa esitettyjä näyttöjä Ylpöstä totesin, että
todistelu rakentui pelkkien arvelujen, vihjailujen ja mielikuvien varaan.
Todistelulle olivat lisäksi ominaisia historioitsijoiden kavahtamat
anakronistiset eli historiallisen ajankohdan yhteydestä irrotetut
vääräaikaiset argumentit.
Tutkivan journalismin kannalta kiusallisinta on se, että ohjelman
toimittaja Olli Ainola rakensi osan mielikuvista eettisesti arveluttavin,
jopa epärehellisin keinoin.
Niinpä päädyin analyysini tuloksena siihen arvioon, ettei MOT:n ohjelmaa voi ylipäätään pitää tutkivana journalismina: "Julkaistujen näyttöjen ja ohjelman tekotavan kriittinen analyysi osoittaa Lääketieteen mustan historian olleen propagandaa ja indoktrinaatiota, palanen tutkivan journalismin mustaa historiaa."
Olen esittänyt TV1:n nykyiselle ohjelmajohdolle pyynnön, että se vaatisi toimittajalta Ylppö-syytösten tueksi nyt pätevät, lähdekritiikin kestävät näytöt. Ellei tämä pysty sellaisia esittämään, Ylen tulisi pyytää perusteettomia syytöksiä julkisesti anteeksi kaikilta, joita MOT:n "natsitohtori"-syytökset ovat loukanneet.
Koska lähdekriittinen tarkastelu on paljastanut ohjelman tutkivan
journalismin irvikuvaksi, olen pyytänyt Tutkivan journalismin yhdistystä arvioimaan, oliko MOT:n ohjelman palkitseminen 1998 sittenkään perusteltua. Yhdistys edistää perusteellista ja kriittistä journalismia, ja sellaisen kanssa palkitulla ohjelmalla ei ollut lopultakaan mitään tekemistä.
Syytöksiä ilman näyttöjä
MOT todisteli kaikkiaan kahdeksan väitteen avulla, että Arvo Ylppö oli yksi 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa natsiyhteyksiä ylläpitäneistä ja natsisympatioita omanneista suomalaisista "natsitohtoreista". Muutamat Ylppö-väitteet olivat todella rajuja, joten niiden tueksi olisi tarvittu erityisen päteviä näyttöjä.
Vakavimpana pidän ohjelman väitettä, jonka mukaan Ylppö kuului
vallankaappausta hautoneen maanalaisen natsijärjestön, Suomen Valtakunnan Liiton, ydinhahmoihin ja sisäpiiriläisiin. MOT:n mukaan veristä kaappausta suunnitelleella järjestöllä oli likvidoitavien listakin jo valmiina, listan kärjessä Risto Ryti ja Väinö Tanner.
Näin vakavan syytöksen tueksi MOT ei esittänyt ensimmäistäkään
dokumentoitua tietoa. Näyttö rakentui pelkästään 95-vuotiaan
aikalaistodistajan arvelun ja monestakin syystä epäuskottavana pidettävän muistelun varaan. Vanhuksen arvelua ohjelmassa tuki vain
natsijärjestötutkijan arvelu, jonka mukaan Ylpön kuuluminen natsijärjestön ydinhahmoihin oli "hyvinkin mahdollisuuksien rajoissa".
Muutamat muutkin MOT:n näytöt olivat pelkästään mielikuvia synnyttäviä vihjailuja. Raskauttavaa Ylpölle oli esimerkiksi se, että hän "tunsi" Kaiser Wilhelm -instituutin johtajan Otmar von Verschuerin, joka tilasi Joseph Mengeleltä julmia, keskitysleirivangeilla tehtyjä kaksostutkimuksia. Mitään näyttöä MOT ei esittänyt siitä, miten Ylppö Verschuerin tunsi, tiesikö Ylppö Verschuerin tilaamista tutkimuksista ja miksi pelkkä "tunteminen" oli perusteltua tulkita todisteeksi "natsitohtoriudesta".
Näytöksi Ylpön "lämpimistä suhteista natseihin" MOT:lle kelpasi myös tieto, jonka mukaan Lääkäriseura Duodecim "samassa kokouksessa" 1942 kutsui Ylpön ja natsi-Saksan lääkintäjohtajan Leonardo Contin kunniajäsenikseen. Mitään tietoa Contin kunniajäsenyyskutsun taustasta, esimerkiksi sen liittymisestä Contin Suomen-vierailuun ja lääkäriseuran traditiosta, toimittaja ei esittänyt. Hän ei tuonut esiin myöskään ainoatakaan perustelua, miksi Duodecimin kunniajäsenyyskutsu oli todiste Ylpön lämpimistä natsisuhteista.
Eettisesti arveluttavaa journalismia
Monille MOT:n esittämille Ylppö-väitteille oli ominaista journalismin
etiikan kannalta arveluttava ja epärehellinen lähteiden ja kuvien käyttö. Harhaanjohtava oli esimerkiksi kuvaus Ylpön "erikoisesta
luottamustehtävästä" natsien peitejärjestöksi osoittautuneessa lääkäreiden jatkokoulutusakatemiassa. Vastoin tosiasioita ohjelma antoi katsojien ymmärtää Ylpön olleen suomalaislääkäreistä ainoa, joka kuului järjestön sisäpiiriin eli akatemian kansainväliseen toimikuntaan.
Toimittaja kertoi ohjelmassaan Ylpön pitäneen mielisairaita arvottomina ja mielisairaaloita tuhlauksena. Ylpön mielipide myötäili 1930- ja 1940-luvun Suomessa ja Euroopassa yleistä rotuhygienia-ajattelua. Siksi sen nimeäminen 1990-luvun lopulla todisteeksi natsihenkisyydestä oli sekä perusteetonta että räikeää anakronismia. Eettisesti erittäin arveluttavaa oli kehystää mielipidettä koskeva ohjelmakohta dramaattisilla arkistokuvilla sähkösokki-
ja insuliinisokkihoidoista, joiden kanssa Ylpöllä ei ollut mitään
tekemistä.
Epärehelliseksi arvioin tavan, jolla MOT:n toimittaja todisteli Ylpön
ymmärtäneen natsien julmuuksia. Todisteena natsien julmuuksien
ymmärtämisestä hän esitti asiayhteydestään irrotetun tekstikatkelman vuonna 1979 ilmestyneestä Ihmisen ääni -teoksesta. Yleisölle hän ei maininnut sanaakaan siitä, että katkelma oli peräisin artikkelista, jossa Ylppö pohti selitystä juutalaisvihan syntyyn ja korosti, ettei halua juutalaisvihaa millään tavoin puolustaa.
Tutkivan journalismin lajityypin uskottavuuden kannalta on ongelmallista, jos tutkivana journalismina julkaistaan ja palkitaan pelkkiin vihjailuihin perustuvaa, eettisesti arveluttavin ja epärehellisin metodein rakennettua indoktrinaatiota ja propagandaa. Virittääkseni keskustelua tästä ongelmasta olen laatinut ja julkistanut analyysini "Palanen tutkivan journalismin mustaa historiaa".
Markku Lehtola
vapaa toimittaja
