Tutkivan journalismin lumilapiot 2002 oivaltaville globalisaatiojutuille

Tutkivan journalismin yhdistys on myöntänyt vuoden 2002 lumilapio-tunnustuspalkinnot freelance-toimittaja Elina Grundströmille ja valokuvaaja Yrjö Tuunaselle sekä Helsingin Sanomien toimittajille Tanja Vasamalle ja Anssi Miettiselle.
Lumilapiot myönnetään vuoden aikana julkaistuista poikkeuksellisen ansiokkaista journalistisista töistä. Tutkivan journalismin yhdistys arvostaa toimitustyössä erityisesti perusteellisuutta ja kriittisyyttä, lähde- ja itsekritiikkiä unohtamatta. Lumilapio-palkintoja on myönnetty vuodesta 1993.
Tällä kertaa lumilapiolautakunta eli yhdistyksen johtokunta löysi palkittavaksi töitä, joiden aiheet ja aineisto ulottuvat kauas Suomen rajojen ulkopuolelle. Niissä on rikottu oivaltavasti ulkomaan-, kotimaan-, rikos- ja talousjournalismin usein keinotekoisia rajoja. Muodikkaasti voisi sanoa, että ne käsittelevät kukin omalla tavallaan globalisaation lieveilmiöitä.

Alkuperämaa
tuntematon
Toimittaja Elina Grundströmin ja valokuvaaja Yrjö Tuunasen kirja "Alkuperämaa tuntematon" (Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2002) kertoo vietnamilaisesta kenkätehtaasta. Tekijät ovat tutustuneet aiheeseensa sisältä ja ulkoa: he näyttävät lukijalle tehtaan työläisten elämää ja työoloja, tutustuttavat hänet tehtaan omistajaan, ja kertovat halpakenkien markkinoista, siis myös meistä suomalaisista.
Grundström ja Tuunanen eivät ota dogmaattisesti kantaa moniselitteisen "globalisaation" puolesta tai sitä vastaan, vaan koettavat ymmärtää mitä maailmantalouden muutos tarkoittaa vietnamilaisille kenkätyöläisille ja miljoonille muille köyhien maiden teollisuustyöntekijöille. Heidän työolonsa ovat kurjat ja palkka huono. Vaihtoehto on kuitenkin monille vielä huonompi: työttömyys tai olemattomasti palkattu peltotyö.
Kirjassa on kohta, johon kiteytyy oleellinen: 19-vuotias Nguyen Thi Hoa on ollut vuoden töissä kenkätehtaassa ja matkustaa kotikylään perhettään tapaamaan. Kotona käy ilmi, että sisarukset kadehtivat kaupunkiin muuttanutta Hoaa, joka ansaitsee enemmän kuin vihanneksia viljelevän perheen viisi muuta aikuista yhteensä. Hoa itse kuitenkin haluaisi palata kotiin, mutta vasta ensi vuonna, kun on ansainnut vähän enemmän rahaa. Tuunasen valokuvat auttavat lukijaa samastumaan päähenkilöön ja vihjaavat, ettei paluu välttämättä ole helppoa.
Grundström kirjoittaa havainnollisesti myös siitä, miten maailmantalouden logiikka ajaa koko ajan osan teollisuustuotannosta yhä köyhempiin eli alemman palkkatason maihin. Samalla teollistumisen ja vaurastumisen alkuun päässeet maat joutuvat monipuolistamaan talouttaan pysyäkseen mukana kilpailussa. Loppujen lopuksi voittajia on ehkä enemmän kuin häviäjiä.
Kirja kertoo myös kansainvälisistä ponnisteluista köyhien maiden työolojen kohentamiseksi sekä pohtii rikkaiden maiden kuluttajien ja kauppaketjujen mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan. Kuinka paljon tietoa tuotteen alkuperästä kuluttaja tarvitsee voidakseen tehdä eettisesti kestävän ostopäätöksen? Grundström ja Tuunanen eivät anna tähänkään yksinkertaista vastausta, vaan heille riittää hyvän journalismin periaate: tieto lisää tuskaa.

Suomalaisia mukana
hämärissä asekaupoissa
Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Tanja Vasama on perehtynyt viime vuosina muun muassa Afrikan ja entisen Neuvostoliiton alueen tapahtumiin. Kesällä 2002 Vasaman asiantuntemus oli tarpeen, kun lehti sai haltuunsa ukrainalais-israelilais-monacolais-italialaisen Leonid Mininin laittomista asekaupoista kertovia asiakirjoja.
Vasama kirjoitti Helsingin Sanomien ulkomaansivuilla (30.6.2002) juttukokonaisuuden, jossa kerrottiin poikkeuksellisen yksityiskohtaisesti hämärän asekaupan kuvioista. Jutun lähtökohtana oli Italiassa käynnisteillä ollut oikeudenkäynti Mininiä vastaan, mutta tarinaa oli taustoitettu monipuolisesti. Lähteinä oli käytetty mm. asekauppaa tarkkailevia kansainvälisiä järjestöjä sekä viranomaisia.
Erityisen lisän juttuun toi Mininin suomalainen liikekumppani Erkki Tammivuori, jonka Vasama tavoitti Dubaista. Jutussa Tammivuori sai reilusti selittää tekemisiään ja kiistää osallisuutensa laittomiin asekauppoihin. Vasaman kirjoituksen perusteella epäily jäi kuitenkin itämään.
Vasama palasi aiheeseen näyttävästi ulkomaansivuilla lokakuun alussa, kun Mininin oikeudenkäynti alkoi Italiassa. Tällä kertaa Vasama osasi kertoa myös Mininin suomalaisista lentäjistä, jotka olivat kuskanneet päämiestään vuosien ajan ympäri Aasiaa ja Afrikkaa. Kansainvälisesti huomattavan asesalakuljetusjutun todistajanaitioon odotetaankin peräti kolmea suomalaista.
Minin-juttu on monien mutkiensa vuoksi poikkeuksellisen hankala kerrottavaksi. Siinä vilisee aseiden lisäksi puutavaraa, timantteja, huumeita ja käteisrahaa. Tapahtumien näyttämönä on ollut pitkä lista maita: Ukraina, Liberia, Sierra Leone, Niger, Nigeria, Burkina Faso, Italia, Monaco, Saudi-Arabia, Sveitsi, USA. Omien sanojensa mukaan liikemiehet kävivät puukauppaa. Vasaman ansiosta HS:n lukijat kuitenkin saivat ymmärtää mistä oli kysymys.
Ansiokkaasta juttusarjasta jää lukijan mieleen erityisesti suomalaisen lentäjän kommentti: "Lentotoiminta on semmoista, että välillä lennätetään laatikoita ja välillä ihmisiä."
On vaikea kuvitella kansainvälisempää jutunaihetta kuin asekauppias Mininin tarina. Tutkivan journalismin yhdistys pitääkin erityisen kiitoksen arvoisena sitä, että jutut on julkaistu englanninkielisinä HS:n verkkoliitteessä. Näin kuka tahansa internetin käyttäjä voi päästä nauttimaan Vasaman journalismista.

Sonera urkki,
Hesari paljasti
Helsingin Sanomien taloustoimittaja Anssi Miettinen on seurannut työkseen muun muassa teleoperaattoreiden kuten Soneran toimintaa. Kun Sonera ajautui kriisiin syksyllä 2000, toimitus alkoi saada tietoa nimettöminä pysytteleviltä lähteiltä. Ne kertoivat yhtiöstä, joka oli kansainvälistymisen ja teknohuuman pyörteissä menettänyt otteensa todellisuudesta.
Miettinen pani merkille, että useat haastateltavat eivät halunneet keskustella matkapuhelimistaan, vaan halusivat joko käyttää kiinteitä linjoja tai tavata henkilökohtaisesti. Miettinen ryhtyi tutkimaan asiaa. Hän oli aiemminkin kirjoittanut tietoturvasta ja osasi aavistaa että soneralaisten varovaisuuden takana voi olla muutakin kuin vainoharhaisuutta.
Tutkimustyön lähtökohta oli vaikea, koska jopa yhtiön tietoturvallisuutta hoitavien ihmisten nimet olivat salaisia. Sinnikkäästi kyselemällä ja asiaan palaamalla Miettinen ja muut taloustoimituksen jäsenet kuitenkin saivat rakennettua kuvan, jonka mukaan Sonera on mahdollisesti syyllistynyt viestintäsalaisuuksien rikkomiseen.
Työ vaati poikkeuksellista kylmäpäisyyttä, koska Soneran tulehtuneesta ilmapiiristä johtuen ilmassa oli paljon kaikenlaisia huhuja ja epäilyksiä. Miettinen ei lähtenyt mukaan juoruiluun, vaan odotti tietoa ensikäden lähteistä.
Vasta keväällä 2002 Soneran johto sai tietää HS:n taloustoimituksen olevan jutun jäljillä. Yhtiön viestintäosasto uhkasi heti haastaa lehden oikeuteen, jos tietoja teleurkinnasta julkaistaan. Sonera ei vastannut kysymyksiin, vaan ilmoitti, ettei sillä ole mitään tietoa HS:n "väitteistä".
Miettinen jatkoi lisävarmistusten hankkimista, kunnes juttu oli valmis julkaistavaksi. Julkaisupäivänä 11. lokakuuta 2002 yhtiö kiisti edelleen kaiken. Keskusrikospoliisi alkoi kuitenkin tutkia tapausta; se epäilee Soneran syyllistyneen jopa satojen ihmisten viestintäsalaisuuden loukkaamiseen. Marraskuussa yhtiön turvallisuusosaston työntekijöitä, keskijohtoa ja lopulta myös entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander pidätettiin poliisikuulusteluja varten. Sonera ei ole ryhtynyt oikeustoimiin HS:n taloustoimitusta vastaan.
Miettisen journalistinen uurastus Sonera-jutussa oli harvinaisen pitkäjänteistä ja kärsivällistä. Tutkivan journalismin parhaiden perinteiden mukaan isoa kalaa jaksettiin pyytää, vaikkei sen saamisesta ollut varmuutta. Jutulla oli myös vaikutuksia: ilman sitä viranomaiset olisivat tuskin lähteneet tutkimaan tätä kansainvälisestikin poikkeuksellisen suurta viestintärikosjuttua.

Vetoomus
toimittajille
Tutkivan journalismin yhdistys haluaa avoimuuden vuoksi mainita, että yhdistyksen johtokunnan jäsen Tuomo Pietiläinen oli mukana tekemässä Sonera-juttuja yhdessä Anssi Miettisen kanssa. Johtokunta ei tietenkään voi palkita omia jäseniään - tässä tapauksessa onkin painotettava, ettei Sonera-juttua olisi syntynyt ilman Miettistä.
Myös Tanja Vasaman asekauppajutun taustalla on avustanut johtokuntamme jäsen, HS:n toimittaja Teuvo Arolainen. Hyvää työtä ei kuitenkaan voi aina jättää palkitsematta sillä perustella, että sen tekijä on jotenkin lähellä yhdistyksen aktiivihenkilöitä.
Yhdistys palkitsee aina mieluiten uusia, tuntemattomia ja ei-helsinkiläisiä tekijöitä. Mutta tehtävä on mahdoton, jos heidän töitään ei saateta yhdistyksen tietoon. Johtokunta vetoaakin toimittajakollegoihin, jotta he aktiivisesti ehdottaisivat juttuja vuoden 2003 lumilapioehdokkaiksi.