Yhdistyksen säännöt
(Hyväksytty perustavassa kokouksessa
24. marraskuuta 1992, korjattu yhdistysrekisteritoimiston vaatimusten
mukaiseksi 4. maaliskuuta 1994. Sääntöjä muutettu vuosikokouksessa
15.5. 2008 ja 20.5.2011.)
1. Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Tutkivan
journalismin yhdistys ry., ruotsiksi Föreningen för undersökande
journalistik rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin
kaupunki.
2. Tarkoitus ja toiminnan
laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on
edistää perusteellista ja kriittistä toimitustyötä eli tutkivaa
journalismia. Yhdistys pyrkii auttamaan tutkivien
toimittajien työtä levittämällä jäsentensä keskuudessa tietoa
tutkimusmenetelmistä, julkisuusperiaatteesta, lähdekritiikistä ja
muista journalismiin liittyvistä asioista.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi
yhdistys järjestää muun muassa koulutus- ja keskustelutilaisuuksia
sekä harjoittaa julkaisutoimintaa.
Yhdistys pitää yllä kontakteja
muihin alan yhdistyksiin kotimaassa ja ulkomailla.
Yhdistys voi toimia aloitteentekijänä
ja lausunnonantajana sen tarkoitukseen liittyvissä asioissa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys
voi ottaa vastaan lahjoituksia, apurahoja ja testamentteja.
3. Jäsenet
Yhdistyksen jäseneksi voi
liittyä tiedotusvälineen palveluksessa tai vapaana toimittajana työskentelevä
journalisti tai muu henkilö, jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseneksi.
Jäsenellä on oikeus erota
yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai
sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla yhdistyksen kokouksessa. Hallitus
voi erottaa jäsenen, joka toimii yhdistyksen periaatteita tai etuja
vastaan.
Yhdistys perii jäseniltä
vuosijäsenmaksun, jonka suuruudesta päättää vuosikokous.
4. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa
hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valittu puheenjohtaja sekä
neljästä kuuteen jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten
välinen aika. Yksi henkilö voi olla hallituksen jäsenenä enintään viisi vuotta yhtäjaksoisesti.
Hallitus valitsee keskuudestaan
varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat
toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan
tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, tai jos
vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen,
kun läsnä on vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai
hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja mukaan luettuna. Asiat
ratkaistaan tarvittaessa äänestäen, jolloin yksinkertainen enemmistö
ratkaisee. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide,
vaaleissa kuitenkin arpa.
5. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittavat
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompi kumpi yhdessä sihteerin
tai taloudenhoitajan kanssa.
6. Tilit
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine
asiakirjoineen ja hallituksen toimintakertomus on annettava tilintarkastajille
viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee
antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään viikkoa ennen
vuosikokousta.
7. Yhdistyksen kokousten
koollekutsuminen
Yhdistyksen kokoukset kutsuu
koolle hallitus. Kokouskutsu on saatettava jäsenten tietoon viimeistään
seitsemää päivää ennen kokousta joko jäsenkirjeellä tai julkaisemalla
kutsu toimittajien ammattiliiton lehdessä.
8. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous pidetään
vuosittain hallituksen määräämänä päivänä ennen toukokuun loppua.
Ylimääräinen kokous pidetään,
kun hallitus katsoo siihen olevan tarvetta tai kun vähintään kymmenesosa
yhdistyksen jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua
asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 päivän
kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
Yhdistyksen kokouksissa jokaisella
jäsenellä on yksi ääni. Päätökset tehdään, ellei näissä säännöissä
toisin määrätä, yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten
mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla, mutta muissa asioissa tulee
päätökseksi kokouksen puheenjohtajan mielipide.
9. Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokouksessa
käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus;
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa
ja kaksi ääntenlaskijaa;
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys;
5. esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastajien
lausunto;
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille;
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun
suuruus;
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet;
9. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa;
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen
haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, hänen
on tehtävä siitä kirjallisesti aloite hallitukselle viimeistään
14 vuorokautta ennen kokousta. Asiasta on mainittava kokouskutsussa.
10. Sääntöjen muuttaminen
ja yhdistyksen purkaminen
Päätös näiden sääntöjen
muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa
vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen
purkamisehdotuksesta.
Yhdistyksen purkautuessa sen
varat käytetään yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta
päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa
lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.