Tallinnassa ja sen lähiympäristössä voi halutessaan harjoittaa todellista kanavapujottelua. Kuultavissa on 17 radioasemaa, siis seitsemäntoista, ainakin tätä kirjoittaessani lokakuun lopulla. Huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla, ensi vuonna tilanne voi olla jo toisennäköinen, sillä niin nopeasti mediamaailma täällä vieläkin muuttuu.

Kerron hieman tutkivasta journalismista Venäjällä, siitä miten tämä suuntaus meillä kehittyi, ja miten tilanne on muuttunut viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana.

Tieto lisää tuskaa, jos tulovertailuja haluaa tehdä perusteellisesti. Funktionaalinen tulonjako, desiilit ja Gini-kertoimet, laskennallinen asuntotulo, hankintameno-olettama… tulonjaosta kirjoittavan journalistin on syytä varautua muutamiin ikäviin sivistyssanoihin ja käsitteisiin.

Jouko Marttila julkaisi marraskuussa 2002 kirjan Sonera - mitä todella tapahtui? Sitä ennen useiden kuukausien ajan julkisuutta oli hallinnut nimimerkki Pekka Pelottoman "nettikirja", jossa syytettiin Soneran johtoa rikollisesta toiminnasta.

Suomessa ei vielä 1970-luvun alussa tiedetty, kuka omistaa Suomen. Yhtiöiden omistustietoja ei ollut julkistettu. Journalistisesti oli olemassa yksi lähde: Kauppa- ja rekisterihallitukseen säilötyt yhtiökokousten pöytäkirjat. Niissä oli tietoa yhtiökokouksissa edustettuina olleiden osakkeenomistajien osakkeiden lukumääristä.