
Tutkivan journalismin yhdistys on nimennyt kuusi journalistista työtä ehdolle vuoden 2024 Lumilapio-palkinnon saajaksi. Lisäksi Paikallis-alueellisen Lumilapion ehdokkaita on nimetty kolme kappaletta. Tänä vuonna parhaaksi tutkivan journalismin jutuksi lähetettiin jopa yli 70 ehdotusta, mikä osoittaa, kuinka paljon laadukasta ja syvällistä journalistista työtä Suomessa tehdään. Ehdotusten määrä ei ole koskaan ollut yhtä suuri.
Lumilapiolla palkitaan vuoden paras tutkivan journalismin kokonaisuus. Ehdotuksia tuli jälleen laajasti niin suurilta mediataloilta kuin paikallislehdistäkin. Saaduissa ehdotuksissa korostuivat journalismin kyky avata maailmaa monista eri kulmista ja kertoa tarinoita, jotka muuten saattaisivat jäädä varjoon. Raadin työ oli tänä vuonna haastava, sillä ehdotusten taso oli erittäin korkea.
Lumilapion finalistien kokonaisuus tarjoaa upean läpileikkauksen erinomaisen toimitustyön tuotoksista. Jutut vakuuttivat raadin temaattisella rikkaudellaan, hyvillä metodeillaan ja taitavalla tarinankerronnallaan.
– On inspiroivaa nähdä, kuinka toimittajat ovat tarttuneet haastaviin ja merkityksellisiin aiheisiin. Ehdotuksissa oli useita hienoja töitä jotka eivät päässeet jatkoon. Moni ehdotuksista nosti esimerkiksi esiin selkeitä epäkohtia paikallisyhteisöissä. Valitut finalistit edustavat läpikotaista ja analyyttistä tutkivaa journalismia, joka on ansainnut paikkansa finalistijoukossa, yhdistyksen puheenjohtaja Olli Pietiläinen kommentoi.
Lumilapio-palkintojen saajat julkistetaan iltajuhlassa Helsingissä perjantaina 25.4. Samassa tilaisuudessa jaetaan Jääraappa-palkinto avoimuuden edistämisestä.
Ehdokkaat (aakkosjärjestyksessä):
Laaja selvitys Venäjän sotakoneistoa tukevista suomalaisyrityksistä
Riku Roslund ja Jyri Hänninen, Yle MOT
Riku Roslundin ja Jyri Hännisen selvitys paljasti lukuisia venälaistaustaisia suomalaisyrityksiä, jotka veivät korkeaa teknologiaa Venäjän sotakoneistoon kytkeytyville tahoille. Erilaisia rekistereitä ja tietokantoja hyödyntävässä juttukokonaisuudessa näytettiin, kuinka Venäjälle kriittisen tärkeää sotateknologiaa valui suuria määriä eri reittejä rajan yli ja osoitettiin länsimaiden asettamien pakotteiden heikkouksia. Juttua siteerattiin laajasti myös ulkomaisissa medioissa.
Oma Säästöpankin väärinkäytökset
Taneli Koponen, Talouselämä
Taneli Koposen juttusarjassa tuodaan esiin se, millaista finanssimaailman rakenteellinen korruptio voi pahimmillaan olla. Koponen onnistui tuomaan päivänvaloon useita kiinnostavia yksityiskohtia aiheesta, jota talousmedia seurasi laajasti. Toimittajan pitkä perehtyminen Oma Säästöpankkiin on tuonut esiin pankkivalvonnan puutteita sekä osoittanut sen, miten systemaattinen seuranta uutistyössä kannattaa.
Pysäyttäkää tämä pahuus
Sami Sillanpää, Helsingin Sanomat
Sami Sillanpää matkusti Ukrainaan selvittämään vastikään Suomessa Ukrainassa tehdyistä sotarikoksista tuomitun Voislav Tordenin tapausta. Sillanpään jutussa tuotiin ensimmäistä kertaa julki todistusvoimaisia yksityiskohtia Tordenin 10 vuoden takaisista rikoksista ja annettiin ääni myös uhrien omaisille. Jutussa hyödynnettiin myös avoimia venäläisiä verkkolähteitä. Läsnäolo Ukrainassa kuuluu ja näkyy vahvasti Sillanpään kerronnassa.
Raiskaus ja rangaistus
Susanna Reinboth, Helsingin Sanomat
Pitkän linjan rikostoimittaja Susanna Reinboth koosti laajan selvityksen raiskausrikosten tuomioista ja nosti jutussaan esiin merkittävät alueelliset erot, jotka yllättivät paitsi alan ammattilaiset että suuren yleisön. Juttua varten on käyty läpi runsaasti materiaalia, jonka analysoinnissa on auttanut myös Reinbothin syvällinen asiantuntemus oikeuslaitoksista sekä myös aavistus järjestelmässä kytevistä epäkohdista.
Salamanisku-podcast
Ronja Salmi & työryhmä, Yle
Ronja Salmen toimittama ja käsikirjoittama podcast lähtee yhden salamaniskun kautta avaamaan Puolustusvoimien toimintakulttuuria, jonka turvallisuuskäytännöissä on vakavia puutteita. Podcastissa päästään laajemman yhteiskunnallisen ongelmaan sisään yksittäisen tapausesimerkin kautta aikana, jolloin Puolustusvoimia tarkastellaan harvemmin kriittisesti. Podcastin taustalla on laaja selvitystyö muun muassa onnettomuustutkintaraporttien parissa, ja poikkeuksellisen formaatin ansiosta tutkiva journalismi tavoittaa myös uusia yleisöjä.
Yle jäljitti suomalaismiehen, joka järjesteli Britannian mellakoita Telegramissa
Veli-Pekka Hämäläinen ja Tuomas Rimpiläinen, Yle MOT / uutis- ja ajankohtaistoimitus
Veli-Pekka Hämäläisen ja Tuomas Rimpiläisen juttu on esimerkillistä uutistutkivaa, jossa selvitettiin muutamassa päivässä eri lähteitä hyödyntämällä se, kuka on Telegramissa Britannian mellakoita lietsonut suomalaismies. Toimittajat onnistuivat tarttumaan tehokkaasti ajankohtaisiin tapahtumiin ja tutkivat tapausta aina suomalaisen uusnatsin kotiovelle asti. Juttu toi konkreettisesti esiin sen, miten verkossa voidaan synnyttää eripuraa yli valtioiden rajojen, ja ketkä ovat sen takana.
Paikallis-alueellisen Lumilapion ehdokkaat:
Juttukokonaisuus energiayhtiö Leppäkosken valtausyrityksestä
Outi Salovaara, Ylä-Satakunta ja UutisOiva
Juttukokonaisuus paljasti paikallisen energiayhtiö Leppäkosken valtausyrityksen, jota yhtiön sisäpiiri ja ulkopuoliset sijoittajat suunnittelivat piilossa julkisuudelta. Uutisointi herätti pienosakkaat vastustamaan valtausta. Juttu osoitti, kuinka osin kunnallisessa omistuksessa olevat yhtiötkin voivat joutua sijoittajien pelinappuloiksi. Se herättää kysymyksiä siitä, millaisia riskejä kriittisen infrastruktuurin kuten sähköverkkojen ulkopuolinen omistus voi aiheuttaa. Juttu oli paikallisten lehtien ja kokeneen tutkivan journalistin yhteinen taidonnäyte.
Juttukokonaisuus tamperelaisen yrittäjän erikoisesta yritysryppäästä
Liisa Kauppinen, Aamulehti
Liisa Kauppisen jutut paljastivat, kuinka tamperelainen sote-alan yrittäjä sai miljoonatulot kaupungin rahakkaiden pitkäaikaisten sopimusten ansiosta. Sarjayrittäjä teki jättivoittoja päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköillä kaupungin heikon valvonnan vuoksi. Samaan aikaan yhtiöiden toiminnassa oli puutteita. Jutut paljastivat merkittäviä puutteita Tampereen kaupungin julkisissa hankinnoissa ja käynnistivät sisäisen selvityksen.
Rekikoirabisneksen epäkohtia koskevat jutut
Niina Lavia, Lapin Kansa
Niina Lavian jutut paljastivat koirien kaltoinkohtelua tunnetulla huskytilalla. Jutuissa piirrettiin etenkin henkilölähteiden avulla kuva liiketoiminnasta, jossa koirien hyvinvointi on toissijaista.
Aihe on tärkeä, koska se osoitti mainoskuvien vastaisen todellisuuden Lapin ja Suomen turismille tärkeällä ja tunnetulla alalla. Se herätti laajaa keskustelua koiravaljakkoyrittämisen eettisyydestä ja johti yhden koiria laiminlyöneen yrityksen toiminnan lopettamiseen.