Tutkivan journalismin yhdistyksen tarkoitus on edistää perusteellista ja kriittistä toimitustyötä eli tutkivaa journalismia. Tämä tapahtuu parantamalla journalistien valmiuksia ja työskentelyedellytyksiä. Yhdistys on perustettu vuonna 1992.
Yhdistys auttaa tutkivien toimittajien työtä levittämällä tietoa tutkimusmenetelmistä, julkisuusperiaatteesta, lähteistä ja lähdekritiikistä. Yhdistys järjestää myös koulutus- ja keskustelutilaisuuksia. Tavoite on edistää eri alojen toimittajien yhteistyötä.
Yhdistys pitää yllä yhteyksiä vastaaviin ulkomaisiin yhdistyksiin. Jäsenten hyväksymisestä päättää yhdistyksen hallitus. Valinnoissa on painotettu sitä, että hakija työskentelee journalismin parissa. Yhdistyksellä on noin 200 jäsentä.
Yhdistys palkitsee vuosittain parhaita tutkivan journalismin saavutuksia Lumilapio-palkinnolla. Jääraappa puolestaan myönnetään tunnustuksena avoimuuden edistämisestä.
Yhdysvaltain tutkivan journalismin yhdistys Investigative Reporters and Editors, ruotsalainen Föreningen Grävande Journalister, norjalainen Stiftelsen for en Kritisk og Undersøkende Presse ja tanskalainen Foreningen for Undersøgende Journalistik ovat ottaneet periaatteekseen, että toimittajat auttavat toisiaan.
Tutkivan journalismin yhdistyksen tavoite on kriittisen ja perusteellisen journalismin edistäminen suomalaisissa tiedotusvälineissä: sitä voi toteuttaa oppimalla kollegojen saavutuksista ja virheistäkin.