
Tutkivan journalismin yhdistys etsii vuoden 2023 parasta tutkivaa journalismia. Palkittavaksi etsitään juttua, kuten verkkojulkaisua tai ohjelmaa. Ehdotuksia voi tehdä 2.2.2024 saakka.
Viime vuonna lumilapion voitti Ylen kaksikko. Anu Rummukaisen ja Jessica Stolzmannin Yle MOT-toimituksessa tekemissä jutuissa nostettiin esille valtionyhtiöiden käyttämien päästökompensaatioiden ongelmallisuus ja koko järjestelmän puutteet. Valtionyhtiöt kertovat mielellään tavoittelevansa hiilineutraaliutta, ja päästöjen kompensointi esimerkiksi intialaisia hankkeita tukemalla on siinä suosittu keino. Rummukaisen ja Stolzmannin jutut paljastavat, että Finavian, Fortumin, Finnairin ja useiden muiden suomalaisten valtionyhtiöiden rahoittamien hankkeiden vaikuttavuus on kyseenalainen ja valvonta heikkoa. Toiminnasta aiheutuu jopa suoranaista haittaa paikalliselle väestölle.
Tämän vuoden ehdokkaita kerätään lomakkeella, jätä ehdotuksesi parhaaksi tutkivaksi jutuksi: ilmoittaminen on päättynyt 3.2.2024
Samalla voit kertoa, kuka tai ketkä ovat toiminnallaan lisänneet tänä vuonna eniten yhteiskunnan avoimuutta ja edistäneet tiedon vapautta. Tutkivan journalismin yhdistys jakaa tunnustuksena Jääraappa-palkinnon ihmiselle, työryhmälle tai instituutiolle, joka on edistänyt avoimuutta ja läpinäkyvyyttä yhteiskunnassa.