Lumilapio on Tutkivan journalismin yhdistyksen myöntämä palkinto ansiokkaasta tutkivasta journalismista. Tutkivan journalismin yhdistys myöntää Lumilapio-palkinnon vuosittain.
Ensimmäistä kertaa palkinto myönnettiin vuonna 1994. Silloin palkinto myönnettiin neljästä eri juttukokonaisuudesta. Palkitsemisperusteissaan yhdistys korostaa kriittisyyttä ja perusteellisuutta.
Lumilapio-palkintoja on jaettu hyvin erilaisista jutuista. Tutkivan journalismin hallitus on myöntänyt palkintoja perusteellisesta uutistyöstä, hyvistä dokumenteista, kirjoista, pitkistä aikakauslehtiartikkeleista ja dokumenttiteatterista.
Myös palkittujen juttujen aiheiden kirjo on suuri. Ne käsittelevät veroparatiiseja, uusnatseja ja vanhusten hoidon puutteita. Lisäksi ne kertovat ympäristötuhoista, ihmiskaupasta ja rahan liikkeistä, mutta myös urheilumaailmasta, kunnallispolitiikasta ja historiasta.
Palkitut toimittajat tekevät töitä erilaisista lähtökohdista. Vuonna 2003 julkaistuista jutuista palkittiin politiikkaa seuraava iltapäivälehden toimittaja, rakennusalan lehteen kirjoittava toimittaja ja opiskelija, joka teki palkitun juttusarjansa kesätoimittajana.
Eniten Lumilapio-palkintoja on jaettu Ylellä ja Helsingin Sanomissa julkaistuista jutuista, mutta myös maakuntalehtiä ja paikallislehtiä on palkittu. Kun palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1994, yksi palkituista jutuista oli julkaistu Salon Seudun Sanomissa.
Lumilapion lisäksi Tutkivan journalismin yhdistys myöntää Jääraappa-palkinnon tunnustuksena avoimuuden edistämisestä yhteiskunnassa. Lisäksi vuonna 2017 yhdistys myönsi ensimmäistä kertaa Journalismin johtotähti -palkinnon.
Lumilapio-voittajat
2021
Lumilapio:
Tutkinta lopetettu
Paavo Teittinen, Helsingin Sanomat
Jääraappa:
Maanmittauslaitoksen kartta-aineistojen avaaminen
2020
Lumilapio:
Artikkelin ministeri Katri Kulmunin koulutusostojen epäselvyyksistä
Karoliina Paananen ja Jarno Liski, Suomen Kuvalehti
Jääraappa:
Finnwatch
2019
Lumilapio:
Pitkä vuoro – nepalilaisten ravintoloiden synkkä puoli
Paavo Teittinen, Helsingin Sanomat
Jääraappa:
Helsingin Sanomien Verokone
2018
Lumilapio:
Artikkeli rahapeliautomaattien sijoittelusta
Matti Rämö, Seura
Jääraappa:
Toimittajien lähteinä toimivat vuotajat
2017
Lumilapio:
Kuntapäättäjien rikossyytteiden ja -tuomioiden paljastaminen
Tuomo Pietiläinen ja Niko Vartiainen, Helsingin Sanomat
Jääraappa:
Eeva-Liisa Hynynen
2016
Lumilapio-palkinto:
Kupittaan sairaalan suljetun osaston väärinkäytökset paljastanut juttusarja
Rebekka Härkönen, Turun Sanomat
Jääraappa:
Avoin ministeriö ry
Journalismin johtotähti:
Yleisradion Minna Knus-Galánille ja Kjell Lindroosille Panaman paperit -paljastuksista
2015
Lumilapio-palkinto:
Suomen vastarintaliikettä koskeva juttu ”Uusnatsien sisäpiirissä”
Laura Halminen ja Tommi Nieminen, Helsingin Sanomat
Jääraappa:
Johanna Vehkoo, Ylen Valheenpaljastaja
2014
Lumilapio-palkinto:
Veroparatiiseja koskeva juttusarja
Jyri Hänninen, Helsingin Sanomat
Jääraappa:
Helsingin kaupunki
2013
Lumilapio-palkinto:
Helsingin huumepoliisia käsittelevä juttusarja
Minna Passi ja Susanna Reinboth, Helsingin Sanomat
Jääraappa:
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran Oiva-palvelu
2012
Lumilapio-palkinnot:
Talvivaara-uutisointi
Juha Kauppinen, Suomen Luonto
Eduskunta-näytelmät
Susanna Kuparinen työryhminen, Ryhmäteatteri
Jääraappa:
Verohallinto
2011
Lumilapio-palkinto:
Pankkiirien lyhytkauppaa ja optioita käsittelevä juttusarja
Tuomo Pietiläinen, Helsingin Sanomat
2010
Lumilapio-palkinnot:
Neidonmetsästäjä
Paula Sallinen, Sunnuntaisuomalainen
Verovapaa vyöhyke
Timo-Erkki Heino, Yleisradio, MOT
Jääraappa:
Salaajien valtakunta, Matti Wiberg ja työtyhmä, Turun yliopisto
2009
Lumilapio-palkinnot:
Fly Lappeenranta – ja lentoliikenneuutisointi
Outi Salovaara, Etelä-Saimaa
Destia-jutut
Annukka Roininen ja Tiina Salumäki, Yle, A-studio
Nova Group -palastukset
Jussi Eronen, Raija Kantomaa ja Salla Vuorikoski, MTV3
Jääraappa:
Julkisuuslaki-sivusto, Heikki Kuutti ja työryhmä, Jyväskylän yliopisto
2008
Lumilapio-palkinnot:
Leivonmäen yritystalon osakekaupat
Janne Airaksinen, Joutsan Seutu
Totuus Patriasta
Magnus Berglund, Yle, MOT
Vaalirahoitus-jutut
Kirsi Skön, Yle, A-studio
2007
Lumilapio-palkinto:
Juttusarja sähköisten potilasasiakirjojen aiheuttamista ongelmista
Tuula Malin, MTV3, 45 minuuttia
Jääraapat:
Hannu Pesoselle annettiin jääraappa ansiokkaasta työstä muun muassa Ruandan kansantuomioistuinten toiminnan raportoinnissa.
Ylen toimittaja Juha Ristamäki palkittiin työstään avoimuuden edistämiseksi julkisuuslain nojalla tehdyillä lukuisilla tietopyynnöillä.
2006
Lumilapio-palkinto:
”Om staten vill betala”
Mangnus Berglund, Yle, Spotlight
2005
Lumilapio-palkinnot:
Juttu Fortumin johdon tulospalkkioista ja optiojärjestelyistä
Tuomo Pietiläinen, Helsingin Sanomat
Eurooppalaisesta ihmiskaupasta kertonut artikkeli
Image-lehden työryhmä Anu Partanen, Antti Helin, Ari Lahdenmäki ja Pekka Vänttinen
Jääraappa:
MTV3:n työryhmä: Esa Nieminen, Hanna Ruokangas, Jarkko Sipilä ja Riitta Snellman.
2004
Lumilapio-palkinnot:
Salainen sotilastie länteen-dokumentti
Olli Ainola ja Ari Lehikoinen, Yleisradio
Enviset-selvitys
Keskisuomalainen-lehden taloustoimituksen työryhmä
2003
Lumilapio-palkinnot:
Irak-vuotouutisointi
Pekka Ervasti, Ilta-Sanomat
Rakennusliike Hakan konkurssipesä-juttu
Mikko Kortelainen, Rakennuslehti
Vuosaaren satama-alueen myrkkylöydösuutisointi
Jussi Laitinen, journalistiikan opiskelija
Jääraappa:
Yleisradion toimittajalle Ari Korvolalle myönnetty Jääraappa-palkinto on erityinen tunnustus peräänantamattomasta asenteesta ja pitkäjänteisestä työstä esimerkiksi Tekesiä ja Suomen pankkia koskeneissa selvityksissä.
2002
Lumilapio-palkinnot:
Alkuperämaa tuntematon (Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2002)
Elina Grunström, freelancer, Yrjö Tuunanen, valokuvaaja
Juttukokonaisuus suomalaisten kytköksistä hämärään asekauppaan
Tanja Vasama, Helsingin Sanomat
Sonera-juttu
Anssi Miettinen, Helsingin Sanomat
2001
Lumilapio-palkinnot:
Artikkeli piiloon jääneistä ahdistelutapauksista
Harri Nykänen ja Vellamo Vehkakoski, Helsingin Sanomat
Ykkösdokumentti Suomi ylös – palkat alas
Timo-Erkki Heino, Yle, dokumenttitoimitus
Suomalaista lihateollisuutta ja Suomen Pankkia käsittelevät jutut
Ari Korvola, Yle, MOT
2000
Lumilapio-palkinnot:
Är Finland ett klassamhälle? -juttusarja
Erik Wahlström ja työryhmä, Huvudstadsbladet
Kulkuri, joka löysi levon -artikkeli
Ilkka Malmberg, Helsingin Sanomat
Suomalaiset sotavankileirien saaristossa
Reijo Nikkilä, TV1, Dokumenttitoimitus
Vanhustenhoidon puutteita käsitellyt TV-ohjelma
Jukka Heinonen ja Tarinatalo Oy:n Palaneen käry -ohjelman työryhmä
1999
Lumilapio-palkinnot:
Patriootin kuolema
Marjatta Cronvall, TV1, dokumenttitoimitus
Kunnan vedenottamoa käsittelevä juttusarja
Kalle Keränen, Sulkavan Lehti
Hallintouudistus katkesi kuin kanan lento -kirjoitus
Pekka Mervola, Sunnuntaisuomalainen
1998
Lumilapio-palkinnot:
Vaiettu sota -kirja (Arator Oy 1998)
Veikko Erkkilä
Uutisointi Soneran pääjohtajan sisäpiirikaupoista
Ari Kapanen, Taloussanomat
Lääketieteen musta historia
Olli Ainola ja Boris Salomon, Yle, MOT
1997
Lumilapio-palkinnot
MOT – me lennetään eli kertomus sitä kuinka presidentti sai oman lentokoneen
Jouni Tervo / Yle, MOT
Pengar, stiftelser, miljarder – juttusarja suomenruotsalaisten säätiöiden ja rahastojen varallisuudesta ja vallasta
Staffan Bruun, Stefan Lundberg, Johanna Törn-Mangs, Stefan Brunow, Ralf Sundberg ja Barbro Teir / Hufvudstadsbladet
Pahoinpitelytuomioita analysoinut juttusarja
Susanna Reinboth / Helsingin Sanomat
Skientologien salaisuudet
Kim Finn / City-lehti
1996
Lumilapio-palkinnot:
Pankkilaskun maksajat
Timo-Erkki Heino / Yle, TV 1
Kunnian kentät
Tuomo Kaminen & co / Yle, TV 2
Uusi vankileirien saaristo
Kari Mokko / Yle, TV 2
Jäiset juhlaviikot
Vuokko Räty / Kaleva
1995
Lumilapio-palkinnot:
Kolme pankkikriisiä käsittelevää artikkelia
Olli Ainola, Suomen Kuvalehti
Skop – lyhyt historia (kirja)
Heikki Hiilamo, Yleisradio TV 1
Dopingin sinivalkoinen valhe (kaksiosainen artikkeli)
Matti Kuusela ja Vesa Laitinen, Aamulehti
Reportaasi SPR:n kiinteistösijoituksista eri puolilla Suomea
Esa Nieminen, MTV 3, Sunnuntairaportti
Kauhun aika (kirja)
Jukka Rislakki, Helsingin Sanomat
1994
Lumilapiot:
”Valtuustojohtaja Salminvuo rahasti omalle firmalleen kaavamuutoksesta”
Risto Hietanen, Vantaan Sanomat
”Pesuainetesti Omo – Ariel: Pesee niin hyvin, että vaate haurastuu”
Ekoisti-toimitus Ari Hakahuhta, Teija Rantala ja Päivi Kärkkäinen, Yle TV2.
Talouskatsaukset ja raportit. Oikeaksi osoittautuneita verotulo- ja vahvan markan ennusteita vuosina 1990, 1993, 1994
Heikki Karkkolainen, STT
”Poliisijohdon makeat vuodet”
Harri Nykänen, Helsingin Sanomat
1993
Lumilapiot:
Lounais-Suomen Säästöpankki ja sen asiakaskeskittymät 1991–1994
Jarmo Lehto ja Kauko Mäntylä, Salon Seudun Sanomat
Aseveljien salattu velka
Leo Hursti ja Tom Lindahl, Yle TV1
Vuosisadan verouudistukset. Häviäjät ja voittajat
Pertti Honkanen, Hanki ja Jää.
Miksi en puhu venäjää
Kristina Schulgin, Yle TV2